När jag igår i ett arbetsärende ringde till en telefonväxel svarade där en f d arbetskamrat. Det var nästan 30 år sedan vi arbetade i samma lokaler, men brukar snacka om "gamla goda tider" när jag ibland ringer till den växeln.

Igår fick jag höra att två kvinnliga forna arbetskamrater till oss hade tagit sina liv.
Den ena av dom gick i havet och dränkte sig med avsikt, och den andra tog livet av sig i ett hotellrum. Så sorgligt, så sorgligt när människor inte ser några andra utvägar än ända sina dagar på jorden.
Under mitt liv har jag lärt känna otroligt många människor som har valt den lösningen för sina problem och olycklighet. Varje gång berör det mig på ett annat och djupare sätt än exempelvis i trafikolyckor omkomna bekanta.
Vad tycker ni andra, är inte självmord det mest tragiska sättet att dö på?

Nog är det tragiskt. Man tycker att det borde ALLTID finnas en väg ut. Men det är lätt att säga för en som inte har drabbats av tanken lika starkt. Ändå vågar jag nog påstå att den som aldrig under sitt liv har haft självmordstankar antingen ljuger eller är totalt avtrubbad. Men att gå från ord till handling är ett långt steg.

Känner några anhöriga till självmordsoffer. Alla bär på någon slags skuldkänsla, varför gjorde man inte mer, varför såg man inte, varför, varför...

Har en väldigt nära kvinnlig vän som jobbar på häktet. Personalen där har under senare tid blivit hårt ansatta pga de fall som har hänt under de senaste åren, du Sadeca har säkert noterat detta i svensk nyhetsförmedling. Samtidigt verkar lednigen för Kriminalvården inte ha koll på vad de egentligen gör. Kamraten berättade just om hur man ska undersöka en häktad, vilka frågor som ska ställas o dyl. Hon hade gjort "testet" på sig själv och kommit fram till att hon själv borde sitta inspärrad med bevakning dygnet runt...

Kerroin tuossa aiemmin ruotsiksi että sain tiedon entiseltä työtoverilta että kaksi lähes kolmekymmentä vuotta sitten työtoverina ollutta naishenkilöä oli ottanut elämänsä oman käden kautta. Koin surua heidän vuokseen.
Toiselta heistä sain elämäni ihanimmat kissat, Jannen ja Tigerin.

Tauno T vastasi siihen että tuntemillaan itsemurhauhrien omaisilla oli ainainen huono omatunto siitä ettei älytty ajoissa tarpeeksi heidän "signaaleistaan", tai syytettiin muuten itseään.

Kuolema on aihe mikä on monipiippuinen. Toivottavasti foorumimme jäsenet ovat valmiita keskustelemaan siitäkin. Ehkä päädymme siirtämään koko aiheen tuonne Filosofia-osastolle ettei kukaan tuntisi olevansa rajoitettu tällaisessa asiassa mihinkään muuhun kuin itse aiheeseen.

Kuolema on hyvin olennainen osa elämää. Niinkuin emme voi lukea kenenkään ajatuksia(?), emme voi tietää miten kauhea kaaos heillä on päässään. Saattahan olla kaikille paras, että joku lopettaa elämänsä itse, ettei tee muille pahaa, jos huomaa sekoavansa täysin.
Jälkeenjääville itsemurha voi olla ja usein on aika paha isku, ikäänkuin se olisi suunnattu kiusantekona juuri ko henkilöä kohtaan. Minä en voi olla sinä eikä päinvastoin. Minä katson asioita omien (pahasti värittyneiden) silmieni läpi, mutta minulla ei ole edes oikeutta vaatia, että sinä näkisit asiat samoin. Tämä koskee myös ihmisen oikeutta elää ja kuolla. Kannatan eutanasiaa, jos se poistaa esimerkiksi helvetillisen kivun, jota saattaa olla tiedossa vaikkapa vuoden tai parin verran sairauden tai onnettomuuden seurauksena ennen "luonnollista kuolemaa". Pahimpia ovat ihmiset, jotka jumalien nimeen ovat vaatimassa kipujen säilyttämistä (taivaan kostona).

PS missä se on sanottu ettei maapallo ole jonkun toisen planeetan helvetti tai taivas?

Jos yksinäinen ihminen päätyy riistämään hengen itseltään, on se jokaisen oma asia mielestäni, vaikkakin tietysti järkyttävän surullista. Mutta perheellinen ihminen, jonka lapset mahdollisesti löytävät teon jälkeen, on kyllä äärimmäistä itsekkyyttä. Emme valitettavasti elä vain itsellemme, vaan kosketamme niin monen muunkin läheisemme elämää. Voi vain kuvitella, mikä elämänikäinen trauma lapsille tai puolisolle jää... Suurin osa itsemurhista lukemani mukaan tehdään humalassa. Siinä katoaa arvostelukyky, pelko katoaa ja tunteet sekä rohkeus voittavat järjen äänen. Eräs tuntemani paikkakuntalainen keski-ikäinen mies ampui itsensä pirttiin haulikolla muutama viikko sitten. Rahavaikeuksia...

Syitä on niin monia umpimielisestä kulttuuristamme mielenterveysongelmien kautta työ-, raha-, alkoholi- tai ihmissuhdeongelmiin. Onnekas on se, jolla on ystäviä jolle purkaa sydäntään silloin kun pahalta tuntuu. Yksin ongelmat kasvavat omassa päässä mielettömiin mittasuhteisiin, vaikka joku toinen pystyisi keksimään ihan loogisen ratkaisun.

En voisi ikinä kuvitellakaan riistäväni henkeä itseltäni. En läheisteni tuskankaan takia, mutta en myöskään siksi, että kokisin hukanneeni tämän elämäni, jossa minun piti jotain oppiman, enkä koskaan saisi tietää mitä jäi kokematta jos olisin jaksanut vielä sen ratkaisevan hetken yli. Ehkäpä juuri se vaikeus, se lopullinen niitti väsyneessä mielessä olisikin ollut juuri se helmi joka kantaisi uuteen ymmärrykseen ja uuteen keinoon ratkaista ongelma.

Aika moni meistä pelkää kuolemaa. Oletan, että tällä perinteisimmin käsitetyllä ihmisyksilön kuolemalla tarkoitetaan lopullista sydämen pysähtymistä ja kaikkien elintoimintojen lakkaamista. Minusta kyseessä on siis tuossa tapauksessa vain fyysisen kehon rakennusaineiden hajoamisen alku ikään kuin tarpeettomaksi jääneen päällysvaatteen koiden syötäväksi jättäminen, mikäli kyseessä on vanhan ihmisen viimeinen henkäys. Joidenkin tutkimusten mukaan heti tuon viimeisen henkäyksen jälkeen kuollut ruumis on muutaman sata grammaa kevyempi. En tiedä, pitääkö tuo tieto paikkansa, mutta ruumis kevenee ilman muuta, kun kuona-aineet (paskat )poistuvat kehosta.

Minulla on kuitenkin vakaa käsitys, että kehosta poistuu muutakin. Kutsuttakoon sitä vaikka tietoisuudeksi tai sieluksi, joka jatkaa elämää toisessa olomuodossa. Pidän vastenmielisenä ajatusta, että tällaisena raakileena eläisin vain tämän elämän ja sitten kaikki olisi loppu. Ehkäpä tästä syystä kuolema ei pelota minua millään lailla; suhtaudun hengenlähtöön suorastaan uteliaan kiinnostuneena. En vielä kuitenkaan odota kuolemistani kärsimättömän innokkaana, sillä minulla on täällä saamattomasta luonteestani johtuen asiat pahasti kesken. Haluan kehittyä vielä ihmisenä tai vaikkapa maailmankaikkeuden olentona ja minulla on myös velvollisuuksia lapsiani ja puolisoani kohtaan. Haluan myös vaihtaa vielä tovin ajatuksia ystävieni ja rakkaitteni kanssa, pitää aika ajoin hauskaakin heidän kanssaan ja tehdä tilit selviksi, etten jäisi mitään velkaa tai arvoitukseksi. Kuolema on meille useimmille arvoitus, joka ratkeaa kuoltuamme monien muiden arvoitusten mukana, jos tietoisuutemme säilyy, kun on potkaistu tyhjää, heitetty veivi, liitytty taivaalliseen laulukuoroon, lähdetty autuaammille metsästysmaille, tyhjennetty viimeinen malja, siirrytty rajan taa, kupsahdettu, menty manan majoille, lähdetty jalat edellä, heitetty lusikka nurkkaan ....
Tekisi mielen sanoa, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Tässä testissä kerrotaan teidän kuolinpäivänne. Elämäntavat vaikuttavat suoraan terveyteemme, mutta eri yksilöt sietävät hyvin eri tavoin terveydelle haitallisia elintapoja. Minä kuolen testin mukaan 12.12.2036. Loton päävoittokin on mahdollisempi kuin tuo testin ennustama kuolinpäivä, joten tätä testiä ei missään nimessä pidä ottaa kuolemanvakavasti . http://www.testimaa.com/testi.php?t=kuolema

- Kuolet 17.11.2045 .

"Jään auton alle liikennevaloissa, koska ajatukseni eivät ole tässä maailmassa " hahhah.

Paratiisikysymys oli aika vaikea. Kamalaa, jos valitsisikin väärän kaverin ja joutuisi ikuisuuteen sen tyypin kanssa....

Onhan tässä vielä näämmä aikaa tehä vaikka mitä.

Minulla on aikaa tuon testin mukaan enää 49 vuotta aikaa saada kaikki asiat järjestettyä. Kuolinpäiväksi merkkautui 23.1. 2058. Hieman ehkä puutteellisen oloinen oli tuo testi, mutta alan silti merkkaamaan tuleville päiville tietyt tehtävät.. niin pitkälle kuin kalenteria riittää

Parempi kun pitää tätä maanpäällistä elintilaa paratiisina, ei tarvitse miettiä liian vaikeita asioita tuonpuoleisesta