|
|
| Kirjoittaja | Viesti |
|---|
Alma

Viestien lukumäärä: 2870 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Suomi
 | Aihe: Vs: Kauppalappu Pe Joulu 30, 2011 8:01 am | |
| Äitini teki voita kotona, mutta sellaista kevytvoita. Marttaliiton neuvoja antoi viikko sitten jossain lehdessä ohjeen voin tekoon, mutta totesi sen valmistamisen kotona tulevan kalliiksi. Pitäisi melkein testata. |
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3185 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Kauppalappu Pe Joulu 30, 2011 9:07 am | |
| Tavallisesta kaupasta saa nk. punaista täysmaitoa, jonka rasvasta on kuitenkin osa kuorittu meijereissä muihin tarkoituksiin, esimerkiksi voin valmistamiseen. Valion punaisessa maidossa on maitorasvaa 3,5 %, kun taas maatilojen kuorimattomassa maidossa maitorasvaa on keskimäärin 4,3 %. Meijerivoissa rasvaa täytyy olla määräysten mukaan vähintään 80 %. Lopusta meijerivoin koostumuksesta vettä on 15 %. Kirnutussa voissa maitorasvan osuus voi olla niinkin vähän kuin 65 %. Jos Valion punaisesta maidosta maksaa euron litrasta, niin nopeasti laskien itse kirnutun voin hinnaksi tulee vähintään 23 euroa. Tietysti kirnuttaessa jäljelle jäänyt kirnupiimä voidaan käyttää myös hyväksi, jolloin itse kirnutun voin hinnan osuus putoaa huomattavasti.
Suomessa ja Euroopassa meijereissä voi valmistetaan hapatetusta kermasta ja maatilamaito tai kaupan punainen maito tulisi hapattaa ennen kirnuamista, että voihin saataisiin se maku, johon olemme tottuneet. Siksi kirnuamisen sivutuotteena saadaan hapanta kirnupiimää. Keskiajalla suomalaiset lisäsivät tavallisesti kirnuamaansa voihin valkosipulia ja voi kaivettiin sitten maan sisään maustumaan. Minun tekisi mieleni kirnuta voita ensi kesänä hapatetusta vuohenmaidosta, mutta kirnu pitäisi ensin jostakin hankkia. Tuo punainen maito terveysintoilijoiden mielestä julistettiin sisältämänsä maitorasvan johdosta melkein pannaan, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Punaisen maidon juominen vähentää nykykäsitysten mukaan jopa sydän- ja verisuonitautien riskiä, kun asian ymmärrettiin olevan vain kymmenkunta vuotta sitten päinvastoin. Niin ne ravintotottumustemme terveyskäsitykset muuttuvat. Kananmunakin on välillä terveellistä, välillä epäterveellistä. Nyt kananmunan sisältävää kolesterolia pidetään terveellisenä. _________________ Huru-ukko
|
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2115 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Kauppalappu Pe Joulu 30, 2011 12:16 pm | |
| Kymmenet kerrat olen kirnunnut voita lapsena puukirnussa. Meillä taisi olla oikein kirnuamisvuorotkin kun se oli aika pitkäveteistä hommaa vaikkei sinänsä kuin sen vähän yli puolituntisen kestänytkään. Vuohenmaitovoista en ole koskaan kuullutkaan, mutta mikä ettei siitä tulisi, ehkä vähän eri makuista mutta voita siltikin. Sellaisen vanhan ajan kammesta väännettävän pienen pesupallon jos jostain saisit käsiisi Urpo, niin sillä varmaan kirnuaisi äkkiä voitakin. |
|
 | |
Alma

Viestien lukumäärä: 2870 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Suomi
 | Aihe: Vs: Kauppalappu Ma Tammi 02, 2012 10:57 pm | |
| Nytpäs selvisi minua kiinnostanut asia, nimittäin voin hinta näillä korkeuksilla, kun siitä on täälläkin ollut pulaa. S-marketissa oli Valion normaalisuolainen voi 2,55e/ 500g. Hinta vaikutti ihan normaalilta, joten kysyin myyjältä onko se normaali. Hän vastasi niin olevan. |
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3185 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Kauppalappu To Helmi 09, 2012 1:37 am | |
| Tässä linkki Viron Maximan tämän viikon tarjouksiin. Klikkaamalla niitä pienempiä ruutuja pääsette aina seuraaville sivuille. _________________ Huru-ukko
|
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3185 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Kauppalappu Ma Maalis 19, 2012 11:20 am | |
| Suomessa vuonna 2009 ruoan arvonliäveroa laskettiin 12:een prosenttiin ja jo seuraavana vuotena se nostettiin 13:een prosenttiin. Nyt hallitus kaavailee, vaikkei sitä myönnä, ruoan arvonlisäveron nostamista takaisin 17:ään prosenttiin. Tämä korotus koskisi kipeimmin jälleen eniten pienituloisimpia lapsiperheitä, joiden on kuitenkin myös syötävä henkensä pitimiksi. Tässä taulukko EU-maiden ruoan arvonlisäverosta viime vuoden alusta. Tässä taas Viron Maxima-ketjun tämän viikon tarjoukset. _________________ Huru-ukko
|
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2115 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Kauppalappu Ma Maalis 19, 2012 2:47 pm | |
| Tuo olikin todella mielenkiintoinen taulukko ja oikein hyvä että laitoit sen tänne. Taidanpa linkittää sen naamakirjaankin, sen verran ajatuksia herättävä se on.
On täysin kohtuutonta että Suomessa nostettaisiin arvonlisäveroa sinne 17%. Niin harvaan asutussa maassa ja kuljetuskustannusten noustua pilviin, se tietäisi jo hyvin pahaa aikaa monille ja etenkin lapsiperheille. Pienipalkkaisten ei totta vie enää kannattaisi käydä töissä lainkaan vaan laittautua sossun asiakkaiksi.
Tuossa Urpon laittamassa taulukossa on mielenkiintoista nähdä se että juuri ne maat joiden arvellaan olevan seuraaviksi jonossa saamassa tukea muilta euromailta, ovat viimeisinä listassa. Portugali, Espanja, Italia ja Ranskakin. Niillä on vain KORKEINTAAN KUUSI PROSENTTIA ARVONLISÄVERO RUOASSA!!!!!! Siis, finansseja ei haluta itse parantaa vaan muut maat saavat tulla apuun, ja Suomessa Katainen ja Urpilainen hokee että "näin on tehtävä, muita mahdollisuuksia ei ole kun vaihtoehdot olisivat niin pahat." Uskokoon kuka haluaa, mutta mielestäni tämä on jo ihan todiste siitä että jonkunlainen ylikansallinen agenda on olemassa, muutenhan nuo maat jo pakotettaisiin nostamaan veroja edes sinne Eurooppalaisten maiden keskitasolle!! |
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3185 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Kauppalappu Su Maalis 25, 2012 7:02 pm | |
| Hinnat tuppaavat aina nousemaan. Osa tuotteista ja palveluista kallistuu enemmän, osa vähemmän ja joskus harvemmi hinnat jopa laskevat. Tästä linkistä voi katsella eri tuotteiden ja palvelujen hintojen muutoksia kahden viime vuoden ajalta Suomessa. _________________ Huru-ukko
|
|
 | |
|