Hirvenmetsästyskausi alkaa tänään. Metsästys on minusta nykyisin harrastus, eikä niinkään elinkeino. Ihminen metsästi muinoin pysyäkseen hengissä ja säilyäkseen lajina. Nyt moderni ihminen metsästää huvikseen ja täyttääkseen lisääntyneen vapaa-aikansa. Jotkut väittävät, että ihmisellä on edelleen metsästysvietti. Siinä tapauksessa minä en ole ihminen.

Suomessa hirvikanta on talvisin noin 100 000 yksilöä ja tänä vuonna hirvenkaatolupia on myönnetty 55 000. Hirvikantaa on rajoitettu metsästämällä, koska hirvien katsotaan olevan vaarallisia liikenteelle. Tottahan tämäkin on, mutta hirven näkökulmasta katsottuna liikenne on hirville vaarallista. Hirvikolareita voitaisiin estää hirviaidoilla ja erilaisilla teiden varsille sijoitetuilla pelotteilla. Suomessa hirviä jahtaa vuosittain yli 100 000 metsästäjää useina eri viikonloppuina. Hirviseurueisiin kuuluu parhaimmillaan kymmeniä miehiä ja naisia sekä metsästyskoiria. Hirven mahdollisuudet säilyä hengissä tuollaisen joukon edessä ovat minimaaliset verrattuna mahdollisuuksiin ylittää moottoritie hengissä.

Minä ymmärrän paremmin kainuulaista tai lappilaista salametsästäjää, joka näkee vaivaa kaataa hirven tai jonkun muun riistaeläimen nälkäiselle perheelleen. Hirville jää sentään tuossa tapauksessa mahdollisuus kadota metsästäjän ampumaetäisyydeltä. Maastoautoilla metsälle ajavat hirvenmetsästäjät voisivat minun puolestani ostaa jauhelihansa Stockmannin herkkutiskiltä ja jättää hirvenvasat metsiin villipetojen eväiksi, että niidenkin kantaa saataisiin elvytettyä.

Meillä Suomessa on maan pinta-alaan nähden Euroopan pienimpiä susi- ja karhukantoja. Jos joku metsästäjien haavoittama ja takaa-ajama karhu näykkäisee metsästäjää ja metsästäjä joutuu paikkauttamaan haavansa lääkärillä, se on yhtä iso uutinen kun se, että karhun jälkiä on nähty Nuuksion kansallispuistossa. Karhu hyökkää ihmisen kimppuun äärimmäisen harvoin. Hyökkääjä on miltei poikkeuksetta pentujaan puolustava naaras ja hyökkäyksen kohden on ollut lenkkeilijä tai joku muu, jota karhu on luullut pakenijaksi. Karhuja ei tule paeta ja karhu pelkää ja väistää ihmistä. Rauhoitettu susi on tappanut viimeksi Suomessa ihmisen 1800-luvulla ja viimeisen 50:n vuoden aikana sudet ovat tappaneet Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa 17 ihmistä. Viime aikoina susien hyökkäykset ovat vähentyneet entisestäänkin rabieksen vähennyttyä näiltä alueilta.

Susia ja karhujakin salametsästetään Suomessa turhan pelon takia ja siitä syystä, että lähinnä sudet tappavat joskus kotieläimiä. Susi ei tee eroa villin riistan ja kotieläimen välillä ja tapettujen eläinten omistajille maksetaan käypä korvaus heille aiheutuneista vahingoista.

Hirvien määrän rajoittamisessa on toinenkin puoli liikenneonnettomuuksien vähentämisen lisäksi. Hirvet aiheuttavat myös ainakin paikallisesti myös varsin suuria metsätuhoja. Jos ne iskevät hampaansa jonkin yksityisen metsänomistajan taimikkoon voivat taloudelliset tappiot olla todella merkittäviä. Minusta on parempi kaataa liiat hirvet pois, kuin että yhteiskunta maksaisi korvauksia hirvituhoista.

No joo, minulla on tapana esittää asiat joskus hieman karrikoiden. Tuota hirvenmetsästysharrastusta nykyisessä muodossaan pidän lähinnä teurastuksena ja olen sitä mieltä, että hirvillekin tulisi antaa mahdollisuus. Toista se oli Runebergin aikaan, kun hirvenhiihtoa vielä harjoitettiin ihan aidosti särpimen vuoksi.

Salametsästys omiksi tarpeiksi on ikävä kyllä lähempänä minun sydäntäni kuin herraseurueiden laajalla kokoonpanolla muutaman hirven kaataminen. Lähden tästä parin viikon päästä pyytämään salaa yhden kerran rapukekkereihin kotitarpeiksi isoja jokirapuja. Pienet heitetään kasvamaan. Rapujen keittäminen on se, mikä tekee tiukkaa, mutta jos rapuja voi syödä, niin minusta ne on kyettävä itse keittämäänkin. Katson kuitenkin, että vesi kehuu nuotiolla olevassa padassa täysillä, etteivät ravut joudu kärsimään. Olen kuullut väitettävän, että ne kuolevat niin nopeasti kiehuvassa vedessä, etteivät ehdi kärsä. Jos toisin todistetaan, niin se leikki loppuu minulta siihen.

Mietin tässä eräänä päivänä metsässä ollessa, että miksi karhuja yleensä metsästetään? Tuo jahtihan on aivan eri asia kuin vaikkapa häiriintyneen, tai liian rohkean citykarhun kaataminen. En keksinyt vastausta.
Hirvikantaa puolestaan uskon olevan hyödyllistä hieman rajoittaa. Ne tuhoavat taimikoita ja niiden kanssa tiellä törmätessä sattuu usein hyvinkin tuhoisia onnettomuuksia. Saavat usein kaksosia ja sikiävät muutenkin vauhdikkaasti. Pidän niistä silti, ainakin eläinpuistohirvistä