Päätin aukaista tällaisen aiheen, koska omat armeijamuistot tulvahtivat jälleen mieleeni.

Siitä on aikaa jo niin suunnattoman kauan kun armeijan harmaissa tuli palveltua, mutta jotain muistoja sentään vielä jäljellä on. Pääsääntöisesti armeija-aika oli erinomaisen mukavaa aikaa, vaikka noihin aikoihin kaikki oli vielä hieman toisin kuin nykyisin. Alokasaika ei niin hirvittävän mukavaa ollut, sulkeiset, metsäkeikat jne olivat välillä jopa tervanjuontia. Viimeinen puoli vuotta puolestaan osoittautui sen sijaan ihan mukavaksi ajaksi.

Vapaaehtoisena, 17 -vuotiaana, matkasin kauas kotikonnuiltani suorittamaan asepalvelustani. Tikkakoskella alkoi minun "sotilasurani" Ilmavoimien viestikoulussa, josta matka jatkui Lahteen lääkintä aliupseeri kouluun, josta kolmem kuukauden rupeaman jälkeen palasin takaisin Tikkakoskelle, jossa palvelin varuskuntasairaalassa loppuajan armeijasta. Päiväraha oli noihin aikoihin jotain aivan muuta kuin nykyinen rapiat viisi euroa. Tarkkaan en muista, mutta ellei muistini heitä aivan häränpyllyä, niin se pyöri jossain 20-30 sentin välimaastossa per päivä kun kuittasimme valtiolta. Toki tuolloin sillä rahalla sai muistaakseni sen saman tupakkiaskin kuin nykyiselläkin päivärahallakin saa.

Mitään vallan tavatonta ei armeija-aikana minulle tapahtunut. Joulun vietin varuskunnassa, se oli hieno kokemus; kiljua otettiin siinä poikain kanssa, näin saimme aikaan perin hartaan joulutunnelman. Kehityskaareni harmaissa oli nousujohteinen - alokas - lentosotamies - oppilas - korpraali - alikersantti. Suurena sotaherrana sain myös Tikkakoskelle palattuani komentooni ihan ikioman ryhmän. Käsittääkseni ja muistaakseni olin pidetty ryhmänjohtaja. Johtuikohan se siitä, että sulkeiseni vedin armottomaan tyyliini; Ryhmä! - Taakse poistu! - (1-2 sekunnin tauko, jossa ryhmä ei ehtinyt kunnolla kääntyä) Ryhmä! riviin muodostu. Mitä sitä nuoria poikia nyt turhía juoksuttamaan, hyväkuntoisia olivat muutoinkin noihin aikoihin nuoret miehet toisin kuin nykyinen pullamössönuoriso.

Alokasaikana, eikä muutoinkaan, lampsittu lomille lähes joka viikonloppu kuten nykyään on varusmiesaikana tapana. Erään kerran minulla oli niin kova tarve lomille, että piti käydä koko komentoketju läpi ennen kuin natsasi. Ryhmänjohtaja - en puolla - Komppanian päällikkö - en myönnä - Teppo J. Suonperä (joka oli koko Luonetjärven varuskunnan suurin sotaherra, eversti arvoltaan) - Loma myönnetään. Niin, sanoin reippaasti Teppo J:lle, että herra se ja se, nyt on sellainen tilanne, että ellei lomaa tipu alokas Rask lähtee puntikselle, koska normaali ohjesäännön mukainen marssijärjestys ei tuota toivottua tulosta. Teppo J katsoi minua jonkun aikaa pidätellen ilmiselvästi hymyään, jonka jälkeen kirjoitti alokkaalle pitkän viikonloppuvapaan, mutisten samalla jotain suomalaisesta sisusta ja sitkeydestä. Joitakin aikoja myöhemminhän tämä sympaattinen sotaherra tapettiin erään alkoholisoituneen virkaeron uhkaaman luutnantin toimesta. Tapakouluttaja Kaarina Suonperä on sivumennen sanottuna Teppo J:n leski.

Mitenkäs muut? Onko intti jo käyty, vai vasta edessä?

Ps. Naispuolisilta jäseniltä kysyn, miten on, olisitteko valmiit astumaan armeijan harmaisiin mikäli iän puolesta oöisi mahdollista? Nykyäänhän myös naisilla on oikeus käydä armeija, ainakin Suomessa.

Oikein teit, kun menit soitellen sotaan niin nuorena. Poikien leikkiähän sen pitäisikin olla. Minä olin jo koulun käynyt 20-vuotias ja siihen aikaan passitettiin kaikki ylioppilaat aliupseerikouluun. Upseerikouluun ei ollut sentään pakko mennä ja loppuaika armeijassa kului ikään kuin normaalia työtä tehden toimistossa. Vakinaisista armeijan palveluksessa olleista tuli tavallaan työtovereita.

Minä olin kuitenkin varusmies, enkä olisi toimistoaliupseerina saanut esimerkiksi jakaa päivärahoja. Komppanian vääpeli oli kuitenkin melkoinen juoppo ja soitti joskus juovuksissa ollessaan, että jaa sinä päivärahat. Niissä toimistohommissa oli ihan materiaalinenkin etu. Kantakortteihin merkittiin henkilökohtaiset lomat lyijykynillä eikä kukaan pannut edes merkille, jos jätin täyttämättä noita kohtia. Komppaniaamme tuli lääkintäupseereiksi koulutettavat valmiit lääkärit alokasajaksi ja joku heistä tiesi, millainen merkkihenkilö toimistoaliupseeri on . Puolella litralla pirtua heltisi henkilökohtainen loma. Noita lomia myönnettiin varusmiespalveluksen aikana kaikkiaan muistaakseni 7 ilman perusteluja.

Sotilaspassiini merkittiin ensimmäiseksi sopivuudeksi komppanian vääpeli ja minun oletettiin opiskelevan 6 vuotta, minkä jälkeen alkaisi kertausharjoitussarjan muodossa varsinainen koulutukseni. Tasan 6:n vuoden kuluttua tuli kutsu kertaamaan. Minua asia ei innostanut vähääkään ja hain hyvin perusteltua lykkäystä. Ei myönnetty. Tekeydyin kuitenkin sairaaksi ja loikoilin kasarmilla viikon ajan. Muutaman vuoden kuluttua tuli kaikesta huolimatta jälleen kutsu kertauksiin. En hakenut tuota kutsua postista ja jonkin ajan kuluttua virkavalta toimitti minulle kutsun kertausharjoituksiin kotiovelleni. Kieltäydyin kutsusta ja jouduin menemään viikoksi siviilipalvelukurssille Kiuruveden paloasemalle saadakseni siviilipalvelumiehen statuksen. Muuten kertausharjoitukset olisivat voineet jatkua jopa 60:n vuoden ikään asti.

Niin paljon en minäkään armeija-ajasta sentään pitänyt, että olisin lähtenyt hymyssä suin kertaamaan. Kerran oli lähdettävä, mutta myös minulla meni aika (onneksi) kasarmilla kovassa kuumeessa makoillessa. Sen jälkeen sotaherrat kai tajusivat, että tyhjän saa pyytämättäkin.

Minä muistan miten minua nuorena suututti se etteivät naiset pääse armeijaan. Ihan totta. Minä olisin mennyt ja jupisin aina silloin tällöin sitä "epäoikeudenmukaisuutta". Enhän tietenkään laskenut edes mukaan että joku sota voisi syttyä ja joutua sotimaan, vain se itse asepalveluksen suorittaminen haasteena olisi kiinnostanut. Koska olin vahva fyysisiltä voimiltani, ketterä, erilaisiin olosuhteisiin helposti sopeutuva ja seikkailunhaluinenkin niin minusta kuulosti vain kiinnostavilta ne näännyttävät pitkät taivalluksetkin.
Vaikka vieläkin arvelen että olisin luultavasti kunnialla armeijasta selviytynyt niin toki nyt ajattelen että oli hyvä ettei naisia siihen aikaan armeijaan otettu.

Omasta yhden miehen sodastani olen kertonut toisessa ketjussa, jonka uudemmat jäsenet löytävät täältä:

http://www.periferia.biz/t392-sota-ja-rauha-soda-ja-rahu

Tauno taisteli ja kansa ihmetteli.