| | | Kirjoittaja | Viesti |
|---|
Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: 21.12.2012 Ke Elo 18, 2010 10:54 am | |
| Mayojen kalenteri päättyy tuohon päivään. Se alkaa 11.08.3114 eaa, mutta kukan ei nykyisin tiedä, miksi juuri tuo vuosi on mayojen nollavuosi. Nykypäivän mayat merkitsevät tuota vuotta numerosarjalla 13.0.0.0.0. ja 20.12. 2012 lukema ehtii lukuun 12.19.19.17.19. Seuraavana päivänä se jälleen nollautuu. Tähän päättyy mayojen kalenterin ns. pitkä ajanlasku ja uusi pitkä ajanlasku alkaa jälleen alusta. Tämä mayojen kalenterin pitkän ajanjakson päättyminen on saanut mielikuvitukset liikkeelle ja mitä ihmeellisimpiä teorioita tuon päivän tulevista tapahtumista on esitetty. Yleisimpiä teorioita on maailmalopun odottaminen, maapallon ihmisten henkisen tason yhtäkkinen kohottaminen, suuren henkisen olennon ilmestyminen ja ulkoavaruudesta toisen sivilisaation edustajien esille tuleminen. Useimmat astronomit ovat laskeneet, että talvipäiväseisauksen Aurinko siirtyy joka 26 000:n vuoden välein Linnunradan ekvaattorille ja juuri tuo ajankohta on hyvin yleinen ennustuksissa. Riippuu tietenkin laskutavasta ja siitä, mikä käsitetään Linnunradan päiväntasaajaksi. Mayojen kulttuuri oli käsittämättömän korkealle kehittynyt ja he olivat taitavia taivaan ja tähtien tutkijoita. He olivat monissa muissakin tieteissä ja maanviljelyssä muita kansoja edellä, mutta valitettavasti eurooppalaiset valloittajat tuhosivat maya- ja inkakulttuurit. Mayat kaiversivat kivipatsaisiinsa, steeleihin, hieroglyfejä, joita sitten eri tutkijat ovat avanneet eri tavoin. Erään tulkinnan mukaan Meksikon Izapassa olevan 2400 vuotta vanhan steelin selitetään esittävän galaktista kohdistumista, joka päättää pitkän ajanalaskun. C Quiriguássa Guatemalassa on steele, johon on merkitty päivämäärä 13.0.0.0.0. , jonka jälkeen on merkintä jumalien ilmestymisestä ja kolmen luomiskiven, alkutulisijan pystyttämisestä.  _________________ Huru-ukko
|
|  | | Tauno Taunola

Viestien lukumäärä: 1036 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Norrköping Rootsi
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 Ke Elo 18, 2010 11:02 am | |
| Eli vielä noin kaksi ja puoli vuotta ennen kuin mualimanloppu tulloo. Kannattaakohan tässä enää autoa vaihtaa? _________________ Uittoneuvos H.C. Flottningsråd H.C. Parvetusnõunik H.C.
|
|  | | Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 Ke Elo 18, 2010 11:17 am | |
| En suosittele, minäkin myyn huomenna kaiken omaisuuteni ja rupean rellestämään. Katsotaan, kestääkö maksa maailmaloppuun asti. _________________ Huru-ukko
|
|  | | Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 Ke Elo 18, 2010 12:47 pm | |
| Minusta se on aika merkillistä että niin monissa eri lähteissä jotain valtavan suurta ennustetaan tapahtuvaksi juuri noihin aikoihin. Ajattelen että voisi aivan hyvin jotain merkittävää tapahtuakin vaikka päivämäärät eivät varmaan pidä paikkaansa. Suuria mullistuksia on aiemminkin tapahtunut, mantereet siirtyneet ja toiset uponneet.
Tosin ihmiskunnan kehitystä eivät edes jumalat ole pystyneet etukäteen ennustamaan joten tuskin ovat aikojen alussa pystyneet päättämään mitä meille ihmisille tehdään siinä suuressa mullistuksessa. Nyt saattaisi sillä suurella galaksisella jumalien liitolla olla jo valmis suunnitelma maapallon asukkaidenkin suhteen ja ehkäpä sitä väliaikaista evakuointisuunnitelmaa niille valituille nyt viimeistellään.
Ne jumalat saisivat kyllä jo nyt avoimesti ilmaantua tänne keskuuteemme informoimaan niin menneestä kehityshistoriastamme ja alkuperästämme kuin tulevista tapahtumistakin. Tarpeeksi näyttävä ja todistettava saapuminen sopivan erilaisessa ihmisestä poikkeavassa fyysisessä muodossa saisi ehkä pahimmat ihmiskunnan elitistiset riistäjät vähän miettimään kannattaako sitä omaa ohjelmaansa enää edes jatkaa.
|
|  | | Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 Ke Elo 18, 2010 1:04 pm | |
| Sitten 21.12.2012 selviää, oliko kyse vain Etelä-Amerikan intiaanien erään kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta vai jostakin muusta myös. Kyllä he kuitenkin tähtitieteilijöinä olivat verrattomia, pystyivät mm. ennustamaan auringonpimennykset ja Venuksen nousut ja laskut. Näihin aikoihin myös Auringon suhde Linnunrataan on sellainen, joka toistuu 26 000:n vuoden välein. Taivaankappaleet ja niiden sijainti vaikuttaa maapalloon, joten ei olisi mikään ihme, vaikka vaikutus tuntuisi ihmisissäkin.
Mihinkään maailmanloppuun en kuitenkaan usko. Suuria mullistuksiahan tapahtuu jo nyt ja vielä paljon suurempia mullistuksia on tapahtunut maapallon varhaisemmassa historiassa, mutta noita megamullistusten ajankohtia kukaan ei pysty ennustamaan.
Katsotaan, mitä tapahtuu tuona nimenomaisena päivänä, jos nyt ylipäätään mitään tapahtuu.
_________________ Huru-ukko
|
|  | | Olivia

Viestien lukumäärä: 246 Join date: 02.11.2009
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 Ke Elo 18, 2010 11:52 pm | |
| On joka tapauksessa mielenkiintoista olla aitiopaikalla seuraamassa tänä mielenkiintoisena aikana, jolloin ajankulku on kuin nopeutettua ja ihmiskunta omaksuu uusia asioita huikeassa tahdissa verrattuna vaikkapa vain sata vuotta sitten olleeseen aikaan. Jos ja kun emme varmana mitään tiedä tuon tulevan talvipäivänseisauksen tapahtumista, niin voimme valita vapaasti tarjolla olevista ennustuksista tai laskelmista omaan mielenlaatuumme parhaiten sopivan tapahtuman.
Suurin osa ihmisistä varmaankin kuittaa olankohautuksella kaikenlaiset spekulaatot ja pitää niitä silkkana satuna, vaikka jossain sisikunnassa silti elää hiljainen epäilys siitä, että nuo mayanpeijoonit saattavat kuin saattavatkin olla jyvällä jostakin isosta asiasta joka meille on täällä tapahtumassa. Minä olen antanut itselleni luvan ajatella, että kyse on ihmiskunnan tietoisuuden noususta korkeammalle tasolle. Sellaisten lähteiden mukaan, joita ei kannata Skepsikselle edes vilautella, vuonna 2012 tulee kuluneeksi suurinpiirtein 25 vuotta siitä, kun universumi alkoi lähettää korkeampia värähtelyjä tänne maapallolle. Suuri osa ihmisistä on jo herkistynyt näille energioille aistien yliaineellisen todellisuuden olemassaolon. Kun tarpeeksi suuri osa ihmisistä on kokenut ns. henkisen heräämisen (jolla siis ei ole uskonnollisuuden kanssa mitään tekemistä), niin kriittinen massa ylittyy ja loput saavat tämän tietoisuuden "ilmaiseksi". Miten he siihen suhtautuvat, on sitten toinen juttu, kuten sekin että vuosien tarkkuudella tuskin näitä asioita ihan on osattu laskea.
Tuskin pahikset muuttuvat hyviksi silmsalabim, ja tuskin Jehovantodistajia temmataan suorilta jaloilta taivaaseen kuitenkaan...mutta jos luonnonmullistuksia ja maailmanloppua vartoillaan, niin johan maapallon napojen siirtymisen ovat tiedemiehet jo kauan tienneet. Jos sen jo mayatkin tiesivät, ei se liene miinusta heille. Jonkinlainen maailmanloppu osalle sivilisaatiota on siis mitä todennäköisimmin odotettavissa ilman mayojakin. Jos se ajoittuisi vuodelle 2012, ei se olisi mikään ihme. On Maaäiti ennenkin kääntänyt kylkeänsä ja liiskannut osan lapsistaan syntymään uudelleen tänne lukuisia kertoja ja ihmettelemään kirkkain silmin olevaisuuden ihmettä.
Todennäköisemmin maapallon "maailmanloppu" tapahtuu kun joku ääriaines saa käsiinsä tuhoavan aseen ja posauttaa sen ihmiskunnan silmille Allahin nimeen. Vaan ehkäpä ei kuitenkaan...ehkäpä meitä kuitenkin suojellaan ja ihmiset ehtivät kasvaa rakkaudessa tarpeeksi ennenkuin on liian myöhäistä. |
|  | | Tauno Taunola

Viestien lukumäärä: 1036 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Norrköping Rootsi
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 To Elo 19, 2010 12:37 am | |
| Luulisin että tuo päivämäärä on viimeinen siksi että mayalaiset eivät ehtineet kirjoittaa sen pitemmälle. Jos olisivat saaneet elää ja kehittää kulttuuriaan, olsivat luultavasti jatkaneet myös almanakkaansa. _________________ Uittoneuvos H.C. Flottningsråd H.C. Parvetusnõunik H.C.
|
|  | | Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 To Elo 19, 2010 8:10 am | |
| Naiset kertovat paljon vapaammin ja vapautuneemmin sisäisistä tunnoistaan ja ajatuksistaan julkisestikin. Etenkin, jos ne koskevat aiheita, joihin tieteellä ei voi olla empiiristä kantaa. Lieneekö syy siinä, että miehet pelkäävät, että heitä aletaan pitää hörhöinä paljon helpommin kuin naisia, jos he avautuvat samalla tavoin? Yksityisesti sitten kyllä avaudutaan, etenkin humalassa. Minä en missään tapauksessa sulje pois mahdollisuutta, että jotain merkittävää tapahtuu parin vuoden kuluttua, mutten sulje pois sellaistakaan mahdollisuutta, ettei mitään tapahdu tai että kaikki eivät huomaa, minkälainen muutos on tapahtumassa. _________________ Huru-ukko
|
|  | | Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 To Tammi 20, 2011 11:40 am | |
| New Age-maailma on pullollaan erilaisia kanavoituja (jonkinlaisia telepaattisia tiedonsiirtoja) lausuntoja ja kirjoituksia. Samoista kanavoiduista aiheista saattaa olla lukemattomia erilaisia ja toisilleen ristiriitaisia kirjoituksia. Tämä voi johtua minusta kolmesta syystä: kanavoijat valehtelevat ja sepittävät tarinansa itse, kanavoija sekoittaa oman egonsa tietoja kanavoidun tiedon joukkoon, kanavoijan lähde joko valehtelee, vääristelee totuutta tai puhuu totta. Jos kanavoitu tieto on peräisin tällaisista lähteistä, niin ei ole mikään ihme, että tiedot ovat ristiriitaisia. Minä en ota muuten kantaa siihen, voiko joku ihmissilmälle näkymätön taho siirtää tietoa ihmisten tietoisuuteen vai ei, kuin että en kuitenkaan kiistä tuon mahdollisuuden olemassaoloa. Kehottaisin kuitenkin suhtautumaan varauksellisesti ja kriittisesti kaikkeen kanavoituun tietoon, vaikka osa olisikin täyttä totta.
Yksi tunnetuista kanavoijista on Carla L. Rueckert, joka on kahden kollegansa kanssa väittänyt, että Rueckertin kautta Ra-niminen olento on siirtänyt tietoa, joka on sittemmin painettu kirjoiksi. Aika mielenkiinntoista ja myös mielikuvituksellista sanomaa löytyy tuon Ra:ksi väitetyn olennon välittämistä kirjoituksista: http://yhdenlaki.wordpress.com/2009/03/01/johdanto-kosmologiaan-ja-vuoteen-2012/.
_________________ Huru-ukko
|
|  | | Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 To Tammi 20, 2011 12:53 pm | |
| Niin on aivan valtavasti kanavoijia ja toinen toistaan kummallisempia neuvoja mitä pitäisi tehdä saavuttaakseen sitä ja tätä henkistä kehitystä. Eräskin keskustelufoorumi on niitä pullollaan. Joskus käyn lukemassa siellä jonkun, mutta liika on liikaa eikä minun kärsivällisyyteni riitä neuvojen testaamiseen.
Tätä saittia olen kuitenkin jo muutamia vuosia lukenut kun niitä kanavointeja ei ole kuin pari kolme kuukaudessa.
http://www.tiedontalo.net/viestit.htm
Noista kaikenlaisista "teknikoista" sitten. Nämä hoitojen nimissä. 1984 vihkiydyin Reikin käyttäjäksi, ensimmäisessä ryhmässä koko Skandinaviassa. Sekinhän on tavallaan kanavointia. Olen todennut lukemattomat kerrat että se toimii kyllä.
Viime talvena luin Eric Pearl;in kirjan The Reconnection metodista ja sehän alkoi kiinnostamaan sen verran että piti testata sitä ja totean että sekin toimii aivan mainiosti. Sitä saan tosin käyttää vain ystäväpiirissä ja itseeni. Pitäisi käydä vielä "lisää koulutusta" että saisin nimittää itseäni The Reconnection terapeutiksi. Ainakin toistaiseksi riittää minulle tämä tilanne.
Kokemuksiani noiden kahden metodin suhteen voisin tietenkin jossain sopivassa ketjussa kertoakin, mutta täällä totean vain että koska niissä molemmissa on kysymys kanavien avaamisesta ihmisessä ja tarkan rituaalin avulla voiman herättämisestä, niin hipovat lähellä sitä muutakin kanavointia. Siinä on vain se juttu että jos ei tiedä mikä tai kuka se kanavoinnin sanelija on, niin voisi olla täyttä harhaa se kanavoinnin tieto. Kanavointiin ryhtyvä voi olla siinä silti kuinka rehellinen ja vain hyvää tarkoittava hyvänsä. Jotkut menevät myös täysin sekaisin tuosta ja tarvitsevat kovasti apua päästäkseen riivaajistaan eroon. Niiden näkymättömien olemassa oloon uskon, mutta myös siihen että niitä on myös pahoja voimia siinä jengissä.
|
|  | | Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: 21.12.2012 Pe Toukokuu 11, 2012 8:41 am | |
| Nyt on löytynyt uusi mayakalenteri .Tuon kalenterin mukaan maailmanloppua 21.12.2012 on turha odottaa, sillä kalenteri jatkuu vielä 7000 vuotta tästä hetkestä eteenpäin. Ainakin kaikki tähänsstiset jo menneiksi päivämääriksi ennustetut maailmanloput ovat osuneet pieleen. _________________ Huru-ukko
|
|  | | |
| | Oikeudet tällä foorumilla: | Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
| |
| |
| |