Minulla on tapana lukea sanomalehti lattialla jalkojeni päällä istuen. Sitten, kun lehti on luettu, olen hetken niin jäykkä, että kävely sujuu normaalisti vasta kotvan kuluttua. Samoin käy, kun ajan autolla pitkän matkan pysähtymättä ja jaloittelematta. Joskus "istun"kyykylläni tuolillakin tai penkillä, tai istun niilläkin jalkojeni päällä. Seurauksena sama jäykkä ilmiö, josta ei ollut puhettakaan jokunen vuosikymmen sitten. Keho valmistautuu iän myötä hajoamaan niiksi aineiksi, joista se on koostunutkin. Niitä aineita on sitten aneemisen nuoruusiän myötä tullut parisen kymmentä kiloa lisää. Vaikka olin tuolloin keskipituutta pidempi, painoin vastenmielisen varusmiespalvelukseni aikana jopa vähän alle 60 kiloa. Liekö ollut syynä huono ruoka vai ilmapiiristä johtuva ruokahaluttomuus?

Ei minua mitenkään vanheneminen sinänsä ole vaivannut, mutta joskus sitä vaan huomaa olevansa jo ainakin lähellä elämänsä ehtoopuolta. Minä olen tyytyväinen tähänkin kehooni, joka pienen virityksen jälkeen soi ihan sävellajissa. Sitä tulee vaan joskus havinnoitua, kuinka keho jää välillä jälkeen mielestä. Toivottavsti tämä maallinen tomumaja soi vielä vireisenä sittenkin, kun pääsen eläkkeelle. Maalle, tonkimaan multaa ja kasvattamaan vuohia, lypsämään niistä maitoa ja valmistamaan juustoa, korjaamaan viiniköynnöksistä satoa ja valmistamaan niistä pieniä eriä pohjoista viiniä. Ja tarkkailemaan kaikessa rauhassa luonnon monimuotoisuutta ja ilmiöitä.

Minua on ihmetyttänyt vanhukset, joilla on tavaton kiire, vaikka heillä tosiasiallisesti ei ole kiirettä mihinkään ja jotka etuilevat kassajonoissa ja kiukuttelevat vielä pahemmin kuin nuoruutensa päivinä. Useimmat kyllä tuntuvat seestyvän, rauhoittuvan ja lupsakoituvan. Eivätkä nämä jälkimmäiset ota elämää enää niin turhan vakavasti. Toivottavsti minä kuulun sitten ukkoraiskana samaan joukkon näiden lupsakoiden kanssa.

Minusta tulee kärttymummo. Arvokas, mutta pahansuopa. Tykkään etuilla jonoissa, mäkättää ja säestää mäkätystäni hakkaamalla kanssaihmisiä kävelykepilläni

Peilistä minua katsoo nuorekas ihminen, mutta mieli on kuin vanhan ihmisen. Pian kehokin rapistuu. Ei hirvitä omakohtaisesti, mutta hieman kyllä pelottaa kuinka jaksan lasten kanssa, erityisesti nuorimman kanssa nuo seuraavat parikymmentä vuotta. Hän elää viimeistään aikuisuuden kynnyksellä zombien kanssa.

No huomasin yhden vanhenemisen oireen että kieli alkaa kangenrella, pitää miettiä sanoja moneen kertaan.
Tää suomenkieli kun on niin pitkä sanaista ruotsiin verrattuna. Monta kertaa pitää tavata sanat uudelleen
kuten tuo "vanheneminen", sitten vielä kun on paljon sanoja mitä ei tule käytettyä, täällä kieli todella rapistuu.
Pitäisi lukea enemmän lehtiä netillä että oppisi myös uusia sanoja. Olen törmännyt moneen sanaan joista ei ole
aavistustakaan mitä ne tarkoittaa. Niin ja sitten muistikin huononee.
Alkaa hokea - hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala---niin mikä se hauki on? Tää tiekkari on hyvää
aivovoimistelua. Tuo Urpon mainitsema jäykkyys kyllä kuuluu asiaan. Kyllä ne jäsenet puutuu nuoremmillakin jos
tuolla lailla istuu pitkät ajat. Verenkierto tukkiintuu.

Olen katsellut vanhoja valokuviani albumeista ja todennut, että olen ainakin omasta mielestäni ollut jopa "kaunis"
kaksikymppisenä. Nyt on käsien iho aika ohut ja ryppyinen, mustelmia tulee kun vähänkin jonnekin kolhaisee.
Näin talvella on nahka kuiva niin että narisee, eikä tule paljon rasvattua vaikka tarvis.
Ryppyjä on siellä ja täällä mutta ne eivät minua häiritse. Kunto pysyy hyvänä kun käy punttisalilla.
Vuosi sitten tehdyn lonkkaleikkauksen jälkeen olen oikein hyvässä kunnossa, mutta ilman punttisalia en olisi.

Yritän olla ystävällinen kaikille, mutta joskus ottaa päähän pahansuiset ja ilkeät ihmiset, varsinkin nuoret, kun heille
sanoo jostain väärästä teosta. Silloin saa haukkumiset silmille. Monilla nuorilla ei ole minkäänlaista kunnioitusta
vanhempia ihmisiä ja naisia kohtaan.

Teille nuorille annan neuvon - treenatkaa niin säästytte monelta kivulta, mutta ei kuitenkaan liikaa, koska nivelet
eivät kestä aivan mitä vain, sen tietävät vanhat aktiivi urheiljat.

Olen huomannut, että vanhemmiten erityisesti nimimuistia täytyisi ostaa lisää. Tänään tapasin töissä muutamia ihmisiä, jotka tunsin ulkonäöltä monien vuosien takaa, vaikka joidenkin ulkoinen habitus oli muuttunut melkoisesti. Muistan kasvoja, maneereja, kävely- ja puhetyylejä oikein hyvin, mutta kaikkien nimet eivät tahdo millään tulla mieleen. Välillä nolottaa, kun tapaa jonkun ihmisen, eikä muista tämän nimeä eikä yhteyttä, mistä ollaan tuttuja, vaikka toinen kuinka tuttavallisesti juttelee. Vielä nolompaa on se, kun tapaa jonkun ihmisen, joka puhelee kuin vanhalle kaverilleen, eikä tuo ihminen vaikuta millään tavoin tutulta. Silloin tällöin tulee aprikoitua, miksi jotkut muuttuvat ulkonäöltään vanhetessaan paljon ja miksi jotkut eivät muutu juuri nimeksikään.

Että mikä vanhuus, eihän siitä tietoakaan minulla ainakaan kun vasta toissapäivänä viimeksi kosittiin Netlogilla.
No kun sitten olin tarkempaan lukenut sen englanninkielisen kosinnan niin ehkäpä se sittenkään ei ollut ihan oikeaan kaverilla osunut.
37-vuotias komea palestiinalaiskaveri sanoi mielellään haluavansa naimisiin kunnollisen mukavan palestiinalaisnaisen kanssa ja muuttavansa Ruotsiin. Muistin että Sadeca on arabialaisnimi ja kun katsoin pari viikkoa sitten webbikameralla ottamaani profiilikuvaa itsestäni, niin joo, kyllä minä palestiinalaisesta kävisin. Kun sattui olemaan päällä aika avokaulainen pusero niin viskasin ison huivin hartioilleni ja kuvassa se näyttää aivan palestiinalaisschaalilta. Enhän minä niitä valotuksia siinä koneen kamerassa ymmärrä joten sopivan tummaltakin.

Se huono nimimuisti minulla on ollut jo vähintään 10 vuotta ja saattaa olla että koko elämäni ajan, mutta kun en sitäkään oikein muista....

Nii-in se nimimuisti olis pitänyt päivittää jo viisitoista vuotta sitten. Olen jutellut asiasta monen kanssa
ja kaikilla on sama vaiva.
Olen asunut niin monessa paikassa tässä maassa että on aivan mahdotonta muistaa kaikkien nimiä.
Jos matkustan esim Tukholmaan ja siellä tulee joku tutun näköinen vastaan niin on siinä miettimistä
että missä päin ruottia on tavattu.

Kahdeksalla paikkakunnalla olen täällä asunut plus kaikki matkat ja kurssit päälle, joten tuttuja
riittää. Sitten vielä eri työpaikat näillä asuntoalueilla ja muutot myös lisäksi niin on se toi "aivotiekkari"
aika sekaisin.

Mielenpiristystä on nyt ollut kun minut valittiin yhden suomalaisuhdistyksen puheenjohtajaksi.
Meillä on oma mökki ja siellä on tehty parannuksia pari viikkoa. Maalattu sisäkatot ja heitelty pois paljon
vanhaa romua jota eläkeläiset ovat sinne haalineet. Kirjojakin varmaan pari sataa. Kaikilla kun on samat kirjat
ja kun ei enää kiinnosta niin ne kuljetetaan sinne. Meillä on siellä ihan suomalainen kirjasto.
Muistin virkistystä kun lukee 50-60 luvun kirjoja.

Jäsenet ovat kovasti täytelleet ristikoita sehän on hyvää aivovoimistelua. Olen suunnitellut että aloitetaan
arvausleikkejä kun positiivarilla on hyviä arvoituksia. Onko kellään ideoita muistin virkistykseksi?