Meidän ei ole tarvinnut syödä Jouluruokia kuin viimeksi tiistaina viimeiset rippeet. Eilisiltana haudutin kaalilaatikon, jota on syöty tänään (pikkumies perunamuusin kanssa). Lisäksi ostin palasen savustettua kirjolohta, kun oli tarjouksessa "vain" 20e/kg. Teki niin kovasti mieli. Huomenna teemme pitsaa. Olemme kaksin nuorukaisen kanssa, joten kaalilaatikkoa jää pakastimeen ja pitsaa syömme kahtena päivänä. Huomiselle lisänä nakkeja ja kaupan perunasalaattia. Muut ateriat ovat kaksi puuroa ja yksi välipala (päärynöitä, vadelmia, jogurttia, viiliä, voileipiä, keksejä.. tmv.). On se ihanaa, kun ei tarvitse tuputtaa ruokaa lapsille. Kaikki he ovat olleet hyviä syömään lukuunottamatta ajoittaisia hankaluuksia, joita kaikkien lasten kanssa tulee samoista syistä joskus.

Eilisen pitsataikinaa jäi sen verran, että tyrkkäsin sen yöksi jääkaappiin. Tänään lisäsin lämmintä vettä, vanhaa perunamuusia, hiivaa, suolaa, rypsiöljyä, vehnäjauhoja ja puurohiutaleita. Leivoimme taikinasta pikkumiehen kanssa kaksi limppua, pitkällä paistolla. Niistä tulikin aivan ihanan rapeakuorisia ja maukkaita leipiä!

Viime sunnuntaina tein kaalikääryleitä vaihteeksi. Niitä sitten pari päivää syötiin vaikka pakasteessakin niitä on. Sitten tein vaihteeksi ruotsalaista hernekeittoa keltaisista herneistä ja taas osa pakkaseen laiskan päivän varalle ja pari päivää sitä samaa. Olipa koirillakin ilon päivä kun saivat nakerrella niitä potkan keitettyjä luita.

Karjalanpiirakoitakin leivoin yhtenä päivänä ja samalla jatkoin hapanjuureni rakentamista entistä happamammaksi. Ajattelin nimittäin taas rakentaa itselleni sellaisen kunnon hapanjuuren mikä minulla oli 10-15 vuotta sitten. Piirakkataikinaa silloin tällöin tekemällä on hyvä keino hapattaa juurta lisää, koska sillä hienoisella happamuudella kuoritaikinassa saa oikein maukkaita piirakoita.

Ruotsalaisetkin ovat - VIHDOINKIN! keksineet hapantaikinoiden mielekkyyden ja nykyisin saa vaikka millaisia leipiä kaupasta joissa on hieman hapanjuurta. Viikkolehdet täynnään ohjeita joissa aloitetaan leipominen jo edellisenä päivänä hapattamalla taikinaa.

Leipääkin olen kerennyt viikolla leipomaan, tai oikeammin patongin ja sämpylän välimuotoja. Niistä tuli liian hyviä ja loppuivat jo seuraavana päivänä eivätkä kerenneet minnekään säilöön. Koskapa oululainen sanoi että olivat "h------N hyviä" niin laitanpa tähän hieman ohjetta.

Noin 3 dl piimää lämmitetään juuri ja juuri kiehumispisteeseen. Kattila syrjään liedeltä ja sekoitetaan siihen kourallinen kaurahiutaleita. Ruokalusikallinen suolaa, 2 ruokalusikallista raakasurvottua puolukkahilloa ja raastittu iso porkkana laitetaan yleiskoneen kulhon pohjalle ja kaadetaan sinne se piimäkauraseos. Sitten lisätään sinne vettä pari desiä sen verran kylmää että samalla saadaan oikea lämpötila että voi lisätä vedessä liotetun hiivankin ja tehdä taikinan. Ensin kourallinen ohrajauhoja ja sitten sen verran vehnäjauhoja että tulee mieleisen kova taikina. Siitä vain sitten nousemaan taikina ja leipomaan.

Eilen olin laiskalla päällä ja kun näin että oli isoja punaisia paprikoita lojunut jo niin kauan vihanneslokerossa että ne oli aika käyttää niin tein täytettyjä paprikoita uunissa ilman minkäänlaisia lisiä tai kastikkeita. Tänään paistelin sitten pihvejä siitä jäljelle jääneestä paprikoidentäyttömurekkeesta, lisäten siihen vain kaprista.
Perunamuusia niille koskapa oli niin isoja perunoita että viitsin kuoria ne. Perunamuusiin pääsi se piirakankastelusta jäljelle jäänyt maitovoiseos. Tomaatitkin olivat jo sen näköisiä että olisivat pian pilalle menneet joten niistä keittelin kastiketta balsamviinietikkaa, vettä, suolaa, sokeripalasen, hakatun valkosipulin, hakatun palasen purjosipulia, pihveistä pannulle valuneen rasvaliemen ja basilikan avulla.

Pottumuusia, keskelle kolo, sinne pihvit ja niiden päälle se tomaattikastike. Taas kelpasi syödä ilman suuria mutinoita tai protestiaaltoja.
Tässä muutamia vuosia on täällä ollut yleensä kaupassa niin huonoja perunoita että niistä on melkein puolet joutunut heittämään pois kun on ollut sitä vihreää niissä.
Nyt tämän syksyn ja talven aikana olen yhteensä joutunut heittämään pois vain kaksi perunaa. Ovat siis harvinaisen hyvälaatuisia olleet ja ihan naapurikyliemme tuotantoa. Kummallisia laatuja joiden nimiäkään en muista, mutta vaikka olen ostanut eri merkkisiä, niin kaikki ovat olleet hyviä perunoita. Ovat mullanneet ne kunnolla isännät pellossa.
Riittäisivät vain sellaiset kesään asti.

Tässäpä olivat sitten männäviikon ruokatarinat. Ensiviikolla loppuu sitruunahapolla huoneenlämmössä tehty viinimarjamehu. Koska ei tullut tehtyä jouluksi kotikaljaa, niin nyt aion sitten tehdä tässä välillä sellaista ruoka- ja janojuomaksi kun kerran maltaita on.
Ruokatehtailu on aika mukavaa puuhaa, mutta välillä haluan pitää laiskanpäivänkin ja silloin on mainiota jos on jotain valmistakin pakkasesta sulatella.

Sadecan keittiössä on viime aikoina ollut varmasti erityisen herkullisia tuoksuja ja makuja. Arvostan kyllä kovasti tuotakin kekseliäisyyttä käyttää ne hieman vanhemmatkin ruoka- aineet kelvolliseksi syötäväksi

Minä söin tässä taannoin pikkunakkeja, joiden päiväys oli mennyt pari päivää aiemmin. Ajattelin, että kuoleekohan niihin.. mutta selvisin kahden päivän vatsakivuilla ja jumalattomilla ilmavaivoilla. En tee moista enää. Kuitenkin söin vasta myös viikon vanhaa kotitekoista ruokaa, eikä siitä mitään oireita tullut. Hmmm..?

Eilen kävimme kaupassa. Siellähän oli kahvia tarjolla termoskannussa ja pizzarullia muovirasiassa kannen alla. Kun en ollut iltapäiväkahvia juonutkaan niin kylläpä maistuivat. Sitä pizzarullaa aloin ihmettelemään kun oli niin maukasta. Vieressä oli lappusia joissa oli niille teko-ohje. Katsoin että noitahan ehkä minäkin, joka ei koko elämänsä aikana ole onnistunut kunnollista pizzaa tekemään, osaisin kyhätä kokoon.

Heti kun päästiin kotia aloin uteliaana niitä tekemään. Ohjeessa luki että gluteenitonta jauhosekoitusta pitäisi käyttää. Katinkontit pitää jos muita jauhoja sietää, ajattelin. Eikä meillä ollut pizzamaustettakaan mutta pastamaustetta oli ja niinpäs käytin oreganoa sen lisäksi. Mustia oliivejakin hakkasin täytteeseen ja sirottelin sinne juustoraasteen ja kinkun lisäksi sellaista valkosipulilla maustettua tuorejuustoakin vaikkei niistä ohjeessa puhuttu. Tonnikalaa tai ihan mitä hyvänsä jääkaapista löytää voi varmaan käyttää juustoraasteen lisäksi.

Ne olivat oikein yksinkertaisia ja helppoja tehdä. Niitä tuli noin 30 kpl ja ovat maukkaita syödä kylminä.
Koska Alman nuoriso on sitä ruokarakasta niin nämä voisivat kelvata niille tv:tä katsellessa naposteltavaksi ja ovat halpoja valmistaa niin laitanpa tähän ohjeen. Tiiä vaikka Uittoneuvoskin kävisi näitä leipomaan,,, itsellä tämä ei ollut viimeinen kerta:D

PIZZARULLAT

5 dl vehnäjauhoja joissa osa täysjyvävehnää tai 1 dl korvattu ohrajauhoilla
2 tl leivinjauhetta
½ maustemittaa suolaa
75 g sulatettua voita
2 dl piimää
1 rkl vehnänleseitä (jos sattuu niitä olemaan)

chilikastiketta
kinkkua (tai mitä hyvänsä haluat laittaa)
raastejuustoa
pizzamaustetta (tai mielikuvituksesi mukaan)

Sekoita voisula kulhon pohjalle kylmään piimään, lisää sinne kaikki muut kuoriainekset ja sekoita yleiskoneella kunnolla niin kauan että saat siitä helposti leivottavan notkean taikinan joka ei enää tartu kulhoon. Käytä koneen sekoitinta, ei vispilää tai taikinakoukkua. Tarkista vahvuus ja lisää hieman jauhoja jos on liian löysää. Laita taikinakulho vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin lepäämään.
Sillä välin pilkot kaiken sen mitä siihen aiot laittaa.
Kauli pöydällä taikinasta noin 60 cm pitkä ja 30 cm leveä levy.
Levitä sille chilikastike mutta jätä pitkät reunat paljaiksi noin 4 cm. Levitä sinne muutkin täyteainekset ja mausta se. Kääri taikina tiukalle rullalle ja leikkaa siitä noin cm vahvuisia paloja jotka asetat pellille leivinpaperille.
Paista niitä 220 C uunissa noin 15 min. Nosta toki jo muutamia minuutteja aiemmin joku niistä että näet ettei pohja pala, pinnalta ne jäävätkin vaaleiksi.

No tuota täytyy kyllä kokeilla ehdottomasti! Varmasti lapset tykkäävät. Olin juuri varannut pitsatarpeet, mutta muutankin suunnitelmaa, ja haen huomenna kaupasta muutaman pikantin lisämaun, ja teenkin lasten kanssa pitsarullia

Kerronpa vielä mitä me söimme tänään, kun oli kamalasti muutakin tehtävää kuin kokkaamista: säilykelihapullia kastikkeessa keitettyjen perunoiden kanssa, siinä pääruoka. Muuten puuroa, hedelmiä, voileipiä ja jogurttia. Joskus helpolla pääseminen helpottaa

Talvella meidän kannattaisi syödä punajuurta monestakin syystä. Ensiksikin se sisältää runsaasti eri vitamiineja (joista täällä pohjoisessa B-ryhmän vitamiinia folaattia saadaan liian vähän, mutta punajuuresta sitä saa) ja kivennäisaineita, toisekseen se on maukasta ja kolmanneksi, siinä on vain vähän lihottavaa energiaa. Monen muun kasviksen lailla punajuurikin imee itseensä maasta nitraatteja, joten sitä ei suositella siitä syystä imeväisille.

Punajuuri tuotiin Etelä-Eurooppaan kaiketi arabien mukana, jotka viljelivät sitä jo ennen ajanlaskumme alkua. Silloin se oli väriltään keltaista tai valkoista ja tuon keltajuuren, joka maistuu täsmälleen samalle kuin punajuuri, viljely on aloitettu taas Suomessakin. Keltainen tai valkoinen punajuuri jalostettiin Euroopassa punaiseksi vasta 1600-luvulla.

Yleisin tapa syödä punajuuria lienee etikkapunajuuret. Toivottavasti erittäin monipuolista punajuurta aletaan syödä entistä enemmän muutenkin. Punajuuri suositellaan syötäväksi kypsennettynä. Meidän kulmillamme tunnetuimmat punajuuriruoat ovat borssikeitto ja lindströminpihvit. Punajuuri sopii oikein hyvin yhdistetäväksi lihankin kanssa ja venäläiseen borssiin kuuluu liha jossakin muodossa, mutta puolalaisessa borssissa lihaa on korkeintaan liemen muodossa. Punajuuriruokiin sopii erinomaisesti myös sinihomejuusto ja yrtit ja punajuurta voi käyttää myös leipomiseen. Liitän tähän pari aiheeseen liittyvää linkkiä:

http://mallav.wordpress.com/tag/punajuuriresepteja/

http://www.ruokala.net/reseptit/haku/ruokala?words=punajuuri

Minä en ole oppinut käyttämään juureksista juuri tuota punajuurta, mutta ehkä olisi jo aika opetella. Katsoin muutaman reseptin ja vaikuttivat herkullisilta.

Pitsarullaa teimme tänään. Täytteiksi laitoin ketsuppi- chilikastikesosetta, jauhelihaa, tonnikalaa, metwurstia, paprikaa, ananasta ja mustia oliiveja. Mausteiksi suolaa, valkopippuria ja pitsamaustetta. Tuli kyllä tosi hyvä ja täyttävä "makupalaruoka", ja sitä söimme kaikki innoissamme, paitsi iso poika, jonka maku on jokseenkin rajoittunut tällä hetkellä. Mitään uutta ei voi kokeilla, vaikka se olisi vain vanhaa uudessa muodossa. No, sellaisia ne teinit saattavat joskus olla.

Etikkapunajuuria ostan heti uusia kun entiset ovat loppuneet. Onkohan se vain mielikuvituksessani, mutta mielestäni keltaiset ja punaiset punajuuret eivät ole samanmakuisia.
Kaikista halvimmat Euroshopperin punajuuret ovat luonnollisimman makuisia ja niitä saa 1600 g jättipurkin noin parilla eurolla. Eihän niissä kyllä lue missä ovat kasvaneet, mutta hyviä ovat. Eikös punajuurissa pitänyt rautaakin olla?
Sitäkin rosollia voisi ilman silliä salaatiksi tehdä vähän useamminkin kuin jouluksi. Sehän on ihan syötävää useita päiviä jääkaapissa.

Osta Sadeca kypsentämnättömiä keltajuuria ja punajuuria ja valmista ne täsmälleen samalla tavalla ja pyydä joku toinen henkilö maistattamaan sinulla niitä sokkona. Sattaa käydä niinkin, ettet maun perusteella erota niitä toisistaan. Tietysti keltajuuri ja punajuuri voivat olla samalla tavoin eri makuisia kuin punajuuri ja toinen punajuuri sekä keltajuuri ja toinen keltajuurikin. Riippuu valmistustmenetelmästä, kasvupaikasta, sen maaperästä ja lannoitteista. Minä en kyllä maun perusteella erota niitä toisistaan.

Sitten on olemassa vielä raitajuuri, joka sekin on samaa perua kuin punajuuri. Raitajuuren maku on minusta sama kuin punajuurella, mutta vähän miedompi. Alunperin porkkanakin oli tulipunainen, keltainen tai valkoinen ja nykyään Suomessakin viljellään oranssin porkkanan ohella keltaista ja valkoista porkkanaa, jopa violettiakin. Viime vuosina myös vanha violetti perunalajike Blue Congo on tullut takaisin perunapenkkeihin ja ruokapöytiin. Tuolle perunalajikkeelle värin antavat antosyaanit. Esimerkiksi Helsingin Yliopistossa on osoitettu, että flavonoideihin lukeutuvat antosyaanit ovat antioksidantteja. Antosyaanien oletetaan estävän sydän- ja verisuonisairauksia. Mustikassakin on paljon marjan sinisen värin aiheuttavia antosyaaneja. Mustikan terveysvaikutuksethan ovat melko laajalti tunnettuja.

Jos se noin on Urpo, niin silloin on kyllä ihan suoranaista hulluutta ostaa niitä keltajuuria koska niillä on noin kolminkertainen hinta punajuuriin verrattuna kaupassa.

Niitä raidallisia olen joskus ostanut, koska niistä tulee oikein kaunista raastetta, sellaista iloisen näköistä.

Homeopatian kurssilla kerran eräs luennoitsija sanoi että pääsääntönä voisi pitää sellaista että kaikissa tummanpunaisissa marjoissa, juurikasveissa ja hedelmissä on rautaa, kaikissa oranssin värisissä A-vitamiinia ja keltaisissa C-vitamiinia. Vihreissä en muista mitä piti olla, mutta niissä kai eniten kaikenlaista.

Suolakurkku, jota Suomessa ennen nimitettiin venäläiseksi kurkuksi vai maustekurkku, siinäpä vasta kysymys. Muistan hamassa menneisyydessäni, kun Suomeen tulivat kauden ensimmäiset venäläiset suolakurkut suurissa puutynnyreissä, niin sen lajin kurkkuihin mieltyneet olivat innoissaan. Suolkurkkuja on jo valmistettu Suomessakin kaupalliseen myyntiin pari vuosikymmentä (oletan). Yksi asia minua ihmetyttää: miksi suolakurkut ovat niin paljon kalliimpia Suomessa kuin maustekurkut? Valmistus ei ainkaan ole yhtään sen kallimpaa kuin maustekurkkujenkaan valmistaminen. Liekö kyse siitä, että täällä on edelleen vähän suolakurkkujen valmistajia, vai siitä, että Suomessa ostetaan paljon enemmän maustekurkkuja ja suolakurkuista pitävät ovat valmiita maksamaan niistä enemmän.

Virossa ostan aina suolakurkkuja, koska siellä olen nähnyt maustekurkkuja kaupoissa ainostaan pienissä lasipurkeissa. Maustekurkut ovat paljon parempia irtokurkkuina ostettuina ja joskus ostan sellaisen 10 kg:n peltipurkin. En nyt enää aikoihin, kun perhekin on pienentynyt. Virossa suolakurkkuja saa pienistä kyläkaupoistakin pieniin eriin vakuumiin pakattuina ja suolakurkku kestää hyvin tuollaisen käsittelyn. Maustekurkut maustetaan eri tavoin eri maissa. Ruotsalaiset maustekurkut jäisivät minulta syömättä, samoin saksalaiset ja tsekkiläiset. Tässä asiassa pidän ehdottomasti suomalaisten maustekurkkujen puolta.

Tuohon alussa esittämääni kysymykseen en osaa vastata yksiselitteisesti. Molemmat ovat hyviä; joskus tekee mieli maustekurkkuja ja joskus suolakurkkuja.



vai

Eestis nimetatakse neid mõlemaid sorte hapukurkideks kuigi viimasel ajal ja just Eesti taasiseseisvumise ajal haktaud tegema kahte sorti hapukurke. Vene ajal, kui ei olnud poodidest saad muid maitseaineid kui sool ja pipar (kui sedagi), siis hapukurgipurgid, mida sügiseti keldririiulitele asetati, olidki ehtsad nii öelda "vene soolakurgid". Hiljem ja nüüd isegi hapukurk ei ole enam selle klassikalises mõttes hapu kurk vaid purki kurkidele lisaks pannakse peale mustsõstrelehtede ja mädarõika veel eri maitseid - sinepiseemneid, küüslauku, nelki ja veidi äädikat.

Minä pidän enemmän maustekurkuista, joita myydään myös erimallisina viipaleina nimikkeellä "voileipäkurkut". Maustekurkuissa etikansekainen makeus tuo esille kurkun itsensä makua paremmin kuin suolaus, mutta syön toki myös suolakurkkujakin.