Hästi lõbus on lugeda Justuse lugu. Omal ajal sain ka mina koos ema-isaga Leningradi ja Moskva reise ette võetud ja siis põhilised sihtkohad olid ikka need n.ö. "firmapoed", kust suurtes järjekordades seistes ikka mõne välismaise kreemikese, hambapasta ja muu kraami eest kohalike kodanikega "aega veedetud". Ausalt öelda väga ei mäleta, sest minu jaoks oli nendes linnades minu suurim rõõm need metrood - liikuvad trepid ja maa-alused rongid. Ja see eriline lõhn seal (kas see mingi naftaliini lõhn?). Aga ema ikka imestas, et tüdrukutirtsu, keda kogu päeva mööda linna kauplusi ja muuseume veetud lõid silmad särama just mööda eskalaatorit maa alla ja üles sõites. (noh eks kummalisused löövad juba lapsepõlves välja )
Hambapastadest mäletan küll ühte nime, see oli "Pomorin", aga see polnud ka NSVL oma ja hiljem õnnestus isegi kuskilt "Pepsodenti" saada, aga ärge küsige kust.

Jaa Justus, lase aga käia eesti keeles, olin siin praegune ainuke eestikeelne kirjutaja.
Selle vetsupaberi lugu on veel väike asi selle kõrval, mida naised omal ajal pidid välja mõtlema oma "päevade" puhul, kui ei olnud olemas mingeid hügieenisidemeid rääkimata "Alwaysidest" ja muust sarnasest. Vatt oli apteekides defitsiit, anteeks ymmärtääko suomalaiset sanaa "defitsiit"? Se on sellainen hyvä tavara, joka oli kaupoissa harvoin saadavissa. Ja veel, beebide mähkmed.. Kõik pidi ise õmblema, õnneks oli marliriiet saada ja suure kõhuga sai istutud päevad läbi õmblusmasina taga ja lapse "pamperseid" õmmeldud ja siis kui maimuke sündis, siis oh seda mähkmete keetmist ja triikimist, mõtlen ikka, olid siis alles tublid emmed.

Ihania juttuja, Justus ja Agnes! Muuten, epäilen mummoni vessan peilihyllyllä olleen Signalia..

Nuorempi sisareni syntyi v.-76, ja hänellä käytettiin kestovaippoja, siis harsovaippoja. Ei valmiita, vaikka niitäkin kaupoista sai. Äitini sitten liotteli niitä ennen pesua, mutta muistaakseni ei keitellyt vaan pesi ihan pesukoneessa kuumalla. Itse tykkäsin käyttää harsoja isommilla lapsilla ihan pikkuisina, ja nyt nuorimmaisella upeiden, Urpon lahjoittamien vaippahousujen sisuksina bambuvaippojen kanssa.

Neukkuaikana kävimme muutaman kerran Leningradissa. Siellä oli aivan ilmeistä, että aina seurueeseemme liittyi mukava nuori venäläinen, joka osasi suomea hyvin ja kyseli muina miehinä yhtä ja toista. Joskus pyysimme häntä ilmoittamaan esimielhilleen, että olemme tavallisia turisteja, emmekä kaipaa sellaista seuraa, joka lyöttäytyy joukkoon. KGB:n nuoret kollit poistuivat yleensä paljastuttuaan.

Kerran eräässä ravintolassa pöytäseurueestamme vietiin erityisen pitkätukkainen kaverimme pitkiin kuulusteluihin ja meiltä tultiin pöytään kyselemään, kuka tuo nuori mies oikein oli. Lopulta selvisi, että hän muistutti jotakin virolaista miestä, joka pyrki KGB:n epäilyjen mukaan väärällä passilla Suomeen ja kaverimme tuotiin asian todellisen laidan selvittyä takaisin.

Tästä linkistä avautuu lehitartikkeli, jossa kerrotaan vähän samoista asioista kuin yllä, mutta Viron neukkuajalta.