Patch work kirjoittaminen tuo toivottavasti meille iloa. Tarkoitus on että osallistujat jatkavat juonta ottaen huomioon sen mitä aiemmin on kirjoitettu. Siksi siihen tarvitaan sääntöjä. Koska useat voisivat periaatteessa kirjoittaa tahoillaan samalla aikaan ja ne tulla lähetetyksi vaikka minuutin välein voi kertomus hajaantua sellaiseksi että olisi pakko valita mikä versio niistä käytetään.

Katsotaan miten tämä kehittyy ja tarvitaanko useampia sääntöjä. Yritetään nyt kuitenkin näillä:

1. Jatkoa omaan kertomukseensa ei saa tehdä. On aina odotettava että vähintään yksi jatko joltain toiselta on tullut väliin ja se on otettava huomioon.

2. Sivuraiteita saa keksiä mutta ne on yhdistettävä siihenastiseen kertomukseen.

3. Jos useampia jatkoja selvästikin samaan kohtaan tarkoitettuja ilmaantuu, otetaan niistä kertomukseen kronologisesti ensiksi postattu ja ne muut poistetaan niiden laatua arvioimatta. Joskus voi kyllä käydä niinkin että tuplakertomus ei aiheuta ristiriitaisuutta itse juoneen vaan esimerkiksi kuvailee tilannetta ja voi jäädä paikoilleen.
Ainoastaan niissä tilanteissa missä syntyy selvästi kaksi eri versiota tapahtumien edistymisestä on toinen poistettava.

4. Perfektiä kertomusta ei ole tarkoituskaan saada aikaan ja tyyli saa vapaasti vaihdella jopa samalla kirjoittajalla kerrasta toiseen.

5. Aloitetaan näillä ja toivoisin mahdollisimman monen osallistuvan. Kun jonkun ajan kuluttua näemme ketkä osallistuvat, niin voisimme jopa jakaa kirjoitusvuorot jolloin ei tarvitse pelätä sitä että oma mielekäs pitkä jatko joutuu poistoon. Silloin voisi olla joku määrätty aika jolloin omalla vuorollaan olisi jatkettava tai lähetettävä viesti missä lukee: Pass, jolloin vuoro siirtyisi seuraavalle.

Suurta kirjoitusvimmaa kaikille ja tervetuloa!

PERIFERIALAISTEN PATCH WORK KERTOMUS

Eetu Pytinki lusikoi äänettömänä hernekeittoaan ja nipin napin kuuli mitä vaimo toisella puolen pöytää raportoi oman päivänsä tapahtumista. Niinhän se oli yleensäkin mutta nyt Eetu vaihteli hermostuneena asentoaan ja yritti kuumeisesti löytää jonkun hengitystauon vaimonsa raljatuksessa. Hän oli jo päiväkausia etsinyt sopivaa tilaisuutta kertoakseen sen minkä kertomista ei kannattanut eikä voinutkan pitkittää.

Eetu ei voinut näin jälkikäteen itse käsittää miten oli voinut tehdä niin älyttömän tyhmyyden. Voisi hyvinkin käydä jopa niin että tämä 28 vuotinen avioliitto päättyisi tähän. Hän oli aina mainiosti osannut ennakoida vaimonsa reaktiot kaikenlaisiin vuosien varrella järjestämiinsä harmillisiin ongelmiin, mutta nehän olivat kuin hyttysen pissa tähän verrattuna.

Ovikellon soidessa Eetu vavahti sisimmässään ja katsoi vaimoaan joka tomerin askelin meni avaamaan.

Mielessään Eetu sadatteli oven takana olevaa häiritsijää. Pitikö juuri nyt jonkun tulla katkaisemaan Eetun ajatuksen juoksu? Melkein valmiiksi muotoiltu lause oli jo ollut Eetun huulilla. Odotti vain mahdollisuutta tulla ulos jos vaimo hetkeksikään kyllästyisi kuuntelemaan omaa ääntään. Toisaalta Eetu oli ovikellon soimisesta mielissään. Nythän hän sai lisäaikaa miettimiseen ja vähän muutakin ajateltavaa. Eetu kääntyi lievästi kiinnostuneena katsomaan kuka oven takana mahtoi olla. Juuri kun vaimon käsi jo tarttui ovenkahvaan , ovikello soi toisen kerran perin vaativaan sävyyn.

Oven avautuessa Eetu näki vaimonsa kasvojen kalpenevan ja kädet valahtivat sivuille kuin voimansa täysin menettäneinä. Porraskäytävän pimennoista tulvahti viileä ilmavirta ja Eetu näki jonkin tumman ja kookkaan liikahtavan oven suuntaan ikäänkuin sisälle pyrkien.

Eetu yritti vetää oven kiinni mutta oven kahvaan tartuttiin. Eetu veti voimiensa takaa mutta vetäjä tuntui olevan voimakkaampi.
- Esteri, soita velipojalle! Tai siskosi miehelle!
Eetu veti voimiensa takaa mutta vetäjä oven toisella puolella tuntui olevan yhtä vahva. Ovi seisoi puoliksi avoinna liikkumattomana vetäjien välissä.
- Jos et peeveli lähde niin soitan poliisin!

Silloin yhtäkkiä toinen päästi otteensa niin äkkiä että Eetu lensi selälleen. Ovi paukahti kiinni ja Eetu kuuli raskaiden ja kömpelöiden askelten juoksevan, tai pikemminkin putoilevan rappuja alaspäin.

Esteri tuijotti Eetua joka oli jo kömpimässä ylös lattialta.

- Niin että mitä poliisi täällä tekee? Mikä on homman nimi Eetu, ei kai tuo vahingossa tänne lie eksynyt?

Nyt ei ollut enää mitään tehtävissä. Nyt oli näköjään Esterillä kosolti aikaa kuunnella, ehti Eetun mielessä välähtää. Oli miten on, tänään on tuomion päivä tullut. Eetu katsoi Esteriä muttei uskaltanut katsoa tätä suoraan silmiin.

- Olisi juteltavaa, että voisitko istua tuohon.

Esteri toteutti pyynnön nopeammin kuin tavallisesti ja jatkoi Eetun kasvojen tutkimista. Kun Eetu ehti vastapäiselle tuolille aloitti hän varovasti.

- Niin, muistathan että sinä olet vaatinut 50-vuotislahjaksi sitä kanarianmatkaa ja että sinne pitäisi Pasikin perheineen kustantaa.... Kun ei niitä rahoja näyttänyt millään kokoon ehtivän säästämällä saamaan, niin ajattelin joitain kuukausia sitten kokeilla hieman tuuriani...

Esteri keskeytti:
- Sinustako on niin vaikea kustantaa oma poikasi matkalle mutta sellainenhan sinä aina olet ollut, et ole tippaakaan välittänyt Pasista, musitan kun hän kymmenvuotiaana halusi sukset ja sinä vaan intit ettei ole lunta mutta mihinkäs nekin rahat sitten menivät, häh? Ja nyt kun kerrankin haluttaisi tehdä jotain yhdessä niin sinä taas vailtat että pitäis kustantaa...
- Kuuntele nyt Esteri hyvä kerrankin! Olin juuri sanomassa että joitain kuukausia sitten ajattelin kokeilla tuuriani ja...

Eetu empi hiukkasen ennenkuin jatkoi.

- Muistathan että olen kertonut miten minulla nuorena oli aina rahaa kun voitin helposti pokerilla. Kun nyt oli tällainen...

- Vai että nuorena pelasit ja voitit. Ei niitä kuule montaa kolikkoa taskussasi ollut kun tavattiin. Ja että nytkö aioit pokerilla voittaa perkele. Tuo korsto oven takana. Sano ja sassiin mitä täällä teki? Tässä kuule tarvitse kuunnella nuoruudenhistorioita kun kerrot mitä nyt on tapahtunut.

Eetu oli lähes kiitollinen siitä että Esteri näytti jo arvanneen miten oli käynyt, mutta se summan suuruus huolestutti häntä kovin. Hänellä ei ollut aavistustakaan miltä Esteri näyttäisi sen kuultuaan. Se kun oli hänen itsensäkin mielestä täydellinen katastrofi. Ei siinä että säästöt olisivat vain menneet mutta se pelilainakin. Huh.

Koska Eetun ahdinko oli ajautunut niin pahaksi, hänen oli pakko tunnustaa Esterille:

- Otin peliä varten lainaa taloa vastaan niiltä perkeleiltä ja hävisin tämän talon pokerissa tuolle luidenkatkojalle. Älä nyt riehu, vaan rauhoitu ja kuuntele. Talohan on sinun nimissäsi ja minä tiedän, että sinä olet retkahtanut siihen Taunoon ja olette jo jakaneet vuoteenkin.Minä häivyn tänä yönä, lähden serkkuni luo Indonesiaan. Yritä sinä jatkaa suhdettasi Taunon kanssa ja jos kyllästyt, myy talo ja osta uusi Virosta ja kutsu minut sitten sinne, mikäli enää haluat. Soita huomenna iltapäivällä poliisille ja kerro, että minä olen kadonnut ja sinua ahdistelee se mulkvist.

- Sinä olet siis mitä????!!!! Hävittänyt talomme korttipöydässä!!!! Tämä olisi pitänyt aavistaa! Ja nyt aiot vielä minut tuosta vaan työntää Taunolle? Vai oletko minutkin hävinnyt kortilla ja Tauno voitti? Kumpa olisitikin... Mutta tuo väitös että olisin ollut Taunon kanssa sillä lailla... Olet aina ollut mustasukkainen mutta joku raja siinäkin pitäisi olla! Kuka sinulle taas on tuollaista syöttänyt? Taunohan kävi kätevänä miehenä vaihtamassa meille eteiseen hehkulampun jolloin tarjosin kahvit, mutta siinä kaikki. Tauno ei yksinkertaisesti ole minun tyyppiäni. Luuloharahainen sinä olet. Vastahan sinä menneenä talvena olit löytävinäsi minut Urpon sylistä!

Eetu alkoi vähitellen saada itsevarmuutensa takaisin ja jatkoi:

- No nythän sinulta lipsahti totuus. Tulit tunnustaneeksi, että toivoit minun hävinneeni sinut Taunolle kortti-
pelissä. Tässä ei nyt joudeta näitä sänkykamarin saloja puimaan, mutta sen verran vielä lisään, että kyllä se
Urpokin taitaa minulle napalanko olla. Sinulle ei yksi mies riitä, vaikka et enää mikään tytönhupakko olekaan.
Kyllä minä sinulle anteeksi annan, jos tästä selvitään ilman talon tai hengen menetystä. Häivyn yöllä ja otan
sitten itse yhteyttä sinuun, kunhan katson tilanteen rauhoittuneen. Muista, ettet tiedä minusta mitään.

Sanailun jatkuessa samaan malliin soi puhelin. Juuri tällä hetkellä Eetu vähiten kaipasi kevyttä rupattelua jonkun epämääräisen tuttavuuden kanssa. Mutta puhelimeen vastaaminen ainakin toisi piinalliseen tilanteeseen pienen tauon.
Nostettuaan luurin korvalleen sinkosi vielä vaimoonsa salamoivan katseen.
- No Tauno tässä terve, kuului kuulokkeesta.- Niin, siitä eilisestä pokeri-illasta haluaisin vähän keskustella. Jäi ikään kuin asiat keskeneräisiksi.

Esteri kuuli vain Eetun yksi- ja kaksitavuiset vastaukset.
- Niin. Juu. Juu. Niin. Kyllä. Aivan. Juu, sopimus on sopimus.

Klik.

- Kukas se oli?
- Järvisen Olavi niistä kyykkäjaoston kevätmyyjäisistä, muistat kun kerran lupauduin kuskaamaan Perävekkulan kansakoululle niitä marttakerhon lahjoittamia patalappuja ja karjalanpiirakoita. Ja onhan se sopimus pidettävä, vaikka en kyllä nyt tiedä miten sen hoidan jos yön aikana häviän.
- Etköhän sinä ole hävinnyt jo aivan tarpeeksi!
- Kunpa olisinkin...

Esteri epäili kuitenkin omassa mielessään soittajaa joksikin muuksi kuin Olaviksi, muttei enää viitsinyt ruveta siitä asiasta väittelemään. Hän arveli, että nyt oli paljon suuremmistakin asioista kyse, eikä hän aavistanut, että Taunokin oli ollut korttiringissä mukana. Miehet olivat keskenään sopineet, että auttaisivat toisiaan hädän hetkenä ja nyt, jos joskus Eetulla oli hätä.

Illalla he eivät pahemmin puhelleet toisilleen. Esteri ei tosissaan uskonut Eetun tekevän mitään niin ratkaisevaa, olihan hän vuosien varrella uhkaillut vaikka millä, kirveellä, itsemurhalla, "muuttanut" pois illalla mutta palannut aamulla takaisin. Kaikki nämä vuodet he olivat tavallaan rakastaneet toisiaan mutta Eeetun ääretön mustasukkaisuus oli kuitenkin asettanut heidän suhteensa montakin kertaa kyseenalaiseksi. Eikä tämä ollut ensikerta kun Eetun pelihimo oli asettanut heidän taloutensa vaakalaudalle. Vaikka olihan Eetu kyllä voittanutkin, paras muisto oli hevonen jonka hän oli voittanut eräältä isännältä. Tosin isäntä oli pannut peliin pärjäävän ravihevosen ja kun sitten paljastui että kyseessä oli 22 vuotta vanha kaakki jonka istäntä oli aikonut teurastaa seuraavalla viikolla, hirvitti kun ajatteli mikä Eetun oma panos mahtoi olla... Mutta hevosesta oli kuitenkin ollut iloa Pasin nuoremmalle Niina-tytölle pari vuotta.

He kävivät parivuoteeseen vierekkäin. Eetu otti Esteriä kädestä ja kysyi:
- Ethän sinä unohda minua koskaan?
- Älä nyt ole niin dramaattinen, nuku nyt ja puhutaan aamulla asia selväksi. Ollaan me ennenkin selvitetty asiat!