| | Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri | |
|
|
| Kirjoittaja | Viesti |
|---|
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri La Elo 15, 2009 5:52 pm | |
| En ole varma onko tämä nyt oikeassa osiossa mutta puolustelen ketjun avaamista sillä että aikamoinen taloudellinen menoerä esimerkiksi auton omistus on ja myös kuukausiliput joukkoliikenteessä. Taloudellista ajotyyliä opetetaan nykyisin erikseen ajokortillisille ja esimerkiksi kuorma-autoilijoita ja taksikuskeja työnantaja lähettää lisäkurssille koska se säästää isännälle selvää rahaa. Olen kuullut että joissakin ruotsalaisissa kuljetusfirmoissa ollaan menty jo niin pitkälle että eri kuskien käyttämää keskimääräistä polttoaineenkulutusta vertaillaan keskenään.
Oman testini tein jo monta vuotta sitten kun ajoin sisään uusia talvirenkaitani. Tiesin tavallisen kulutukseni ja vertasin sitä testiviikkoni kulutukseen työmatkoilla. Laskin että yksistään bensiininkulutuksessa säästää 140 km matkalla 3-6 desilitraa. Koska se oli enimmäkseen maantieajoa niin taatusti kaupunkiajossa säästäisi paljonkin enemmän. Jarrupalojen vaihtamisen tiheydessä ja muussa ajokin säästämisessä ilmeisesti vielä lisää. Eihän se yksittäisten ajajien säästöajo tietenkään paljoa merkitse mutta jos vaikka 80 % kaikista autoilijoista noudattaisi sitä niin se olisi kokonaisuutena aika paljon Ruotsin kokoisessa maassakin.
Yhä enemmän sitä taloudellista ajoa näkee nykyisin liikenteessä ja ero liikennekulttuurissa parinkymmenenvuoden takaiseen on muutenkin melkoinen. Sen on ylipäätäänkin mahdollistanut se että nykyisin sakotetaan liian lyhyen välimatkan edellään ajavaan pitäviä autoilijoita. Ennen niihin väleihin olisi heti tunkenut takaa tulevat mutta nyt useimmat haluavat ajaa sitä muiden tahtia eikä kiilaajia ole enää yhtä paljon. |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri La Elo 15, 2009 6:38 pm | |
| Siirsin tämän liikenneketjun tänne vapaisiin aiheisiin, sopinee tänne paremmin ja sallii myös liikenne aiheen käsittelyn laajemminkin kuin talouden näkökulmasta. Nosta Sadeca meteli, jos tein mielestäsi väärin. Laitetaan sitten takaisin.  |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri La Elo 15, 2009 7:00 pm | |
| Kyllä tämä tänne on tosiaan sopivampi joten oikein teit Ramo. |
|
 | |
Tauno Taunola

Viestien lukumäärä: 1036 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Norrköping Rootsi
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri La Elo 15, 2009 8:19 pm | |
| Kyllähän se autoilu maksaa. Jos pystyisin, myisin luultavasti Volvon pois, mutta olen sen verran riippuvainen sekä työ- että yksityiselämässä autoilusta, etten pysty, aina on jotain kuskattavaa tai menoa jonnekin suuntaan.
Volvoni ei välttämättä ole myöskään kaikkein taloudellisin mitä bensan kulutukseen tulee, mutta toisaalta kun nyt on tottunut tähän varmaan ja luotettavaan malliin niin mitäpä häntä poiskaan vaihtamaan. Sadecan mainitsemat jarrupalat vaihdettiin juuri eilen, mitä maksaa, siitä jutellaan hovikorjaajan kanssa myöhemmin. Mutta yksi syy volvoiluun Ruotsissa on juuri se, että noihin ajopeleihin löytyy varaosia melkein joka ojasta.
Volvoni on muuten juuri samaa mallia kuin avattareni, tällä hetkellä keltainen. Tytärpuoli joka juuri opettelee ajamaan autoa, ei suostu ajelemaan sillä, kutsuu mallia suomenlaivaksi ja ajelee mieluummin poikaystävän muka helppokäyttöisemmällä ooppelilla. Nykynuoriso ei osaa arvostaa kulttuuria... |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri La Elo 15, 2009 9:14 pm | |
| Mitä vuosimallia tuo on Tauno? Entä onko pitänyt vaihtaa se ruostunut poikkipalkki sieltä takaluukun alta? Ensimmäiset 20 vuotta minullakin oli vain noita kombi-Volvoja, aina käytettynä noin 4-5 vuotta vanhoina ostettuja ja sitten niillä pääsi aika vaivattomasti ajelemaan sen 5-7 vuotta vähintään. Ne takaluukut olivat kyllä ainaisia murheen aiheita, ruostetta ja reistailevia lukkoja jotka kyllä oppi itsekin korjailemaan. Ne moottorit olisivat kyllä kestäneet vielä toisen mokoman lisää ja totta tosiaan, ei niitä tarvinnut merkkiverstaalle viedä kun jokainen kotimekaanikkokin osasi viat korjata eikä puhettakaan että olisi tarvinnut uusia varaosia hankkia kun hyviä käytettyjä löytyi etsimättäkin. Voi sitä tavaran määrää mikä niihin mahtui kun vuotuiselle suomenlomalle lähdettiin.... |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Su Elo 16, 2009 12:35 pm | |
| Tässä sitten olisi ne taloudellisen ajon kikat jos jotakuta sattuisi joskus kiinnostamaan.
- Pyritään ajamaan aina niin isolla vaihteella kuin suinkin. Kun lähdetään liikkeelle esimerkiksi liikennevaloissa yritetään vauhti saada mahdollisimman nopeasti niin ylös että voidaan hypätä joidenkin vaihteiden yli esimerkiksi 1-3-5. Hullunkaasutuksia vältetään tietenkin silti.
- Pidetään välimatkaa sen verran sopivasti seuraavaan autoon että jos esimerkiksi kuudes auto edessäsi laittaa vilkun päälle aikoen kääntyä, nostetaan heti kaasujalkaa ylös ja aletaan liukumaan. Jos muillakin on se sama välimatka niin jonon ei tarvitse edes täysin pysähtyä (mikä maksaa lisää polttoainetta) eikä jalkajarrutusta tarvita lainkaan. Täysin pysähtymisiä vältetään ylipäätään niin pitkälle kuin se on mahdollista.
- Vauhtivakiosäädintä (jos sellainen on) ei pidetä päällä mäkisessä maastossa koska ylämäkeä lähestyttäessä on otettava jonkin verran satsia päästäkseen mahdollisimman pitkälle vaihtamatta alas ja annettava vauhdin hiipua alemmaksi antamalla vain sen verran tasaista kaasua kuin mäki vaatii ehkä jopa vaihtamatta alemmalle vaihteelle. Pienellä harjoituksella oppii arvioimaan ne ylämäet. Tarkoitus olisi että siellä mäen laella alamäkeen lähdettäessä vauhti olisi sen verran hidas että voidaan käyttää moottorijarrutusta jalkajarrun sijasta ja liukua pienemmällä vaihteella mäki alas. Ihan totta. Väittävät ettei moottorijarrutuksella kulu yhtään tippaa polttoainetta alamäessä. Normaalilla jarrutuksella kuluu aina ekstraa.
-Vältetään tekemästä turhia ohituksia ja jos tehdään niin aina suoraan vauhdissa. Ylipäätäänkin ajetaan mahdollisen tasaisesti kaasuttamalla. Ykkösvaihdetta yritetään välttyä käyttämästä mahdollisimman paljon. Pyritään siihen ettei vauhdin tarvitsisi koskaan mennä niin alas edes risteyksissä ja liikennevaloissa. Liu`utaan mahdollisimman paljon joka tilanteessa nostamalla jalkaa kaasulta.
-Käytetään lisälaitteita esim AC;ta mahdollisimman lyhyitä aikoja.
Niin. Itselläni on nyt automaattivaihteinen auto missä on 6 vaihdetta. Sillä käy aivan yhtä hyvin noudattaa noita ohjeita koska vaihde mikä on kulloinkin käytössä on taulussa näkyvillä samoin bensiinin kulutus. Olen huomannut että jos saan bensiininkulutuksen kovemmassa liikenteessä esimerkiksi niin alas kuin 6,4 litraa satasella niin väljemmille maisemille päästyäni voin ajaa 110 km/h tasaisella kaasutuksella ilman että bensiinin kulutus siitä nousee. Sitä kovempi vauhti nostaa kulutuksen aika pian 3 desilitralla. Autoni kesärenkaita kapeammat nastarenkaat vähentävät bensiininkulutusta taloudellisella ajamisella kesäajoon verrattuna ½ litraa satasella. Pääsen niillä 5,9 litraan /100 h. |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Ke Elo 26, 2009 8:49 pm | |
| Netti- ja lehtikirjoittelussa näkee aika-ajoin arvosteltavan kotikaupunkini liikennekulttuuria. Itse olen liikkunut kaupunkini kaduilla autolla, kävellen, polkupyörällä ja jopa skootterilla. Aikaisemmin olin sitä mieltä että arvostelu autoilijoita kohtaan olisi pääosin kohtuutonta. Viime aikoina olen tullut kyllä näkemään sitä negatiivistäkin puolta ja olen alkanut kallistua sille kannalle että täkäläiset eivät tosiaankaan osaa ajaa. Ainakin mitä tulee jalankulkijoiden huomioimiseen. Tässä ihan hiljattain on sattunut parikin kertaa että kun olen pysähtynyt päästämään jalankulkijan suojatien ylitse niin toista kaistaa autot painavat ohitseni vauhtia hidastamatta. Elleivät hiukseni olisi jo muutenkin pystyssä viimeistään tuollaisessa tilanteessa ne nousevat pystyyn. Eivätkö ihmiset todellakaan seuraa liikennettä? Ovatko he sokeita vai eivätkö vain piittaa? Tänään sitten sattui päinvastainen esimerkki. Vanha äijän patu seisoi suojatien reunassa sen näköisenä että haluaa astua suojatielle. Liikennettä oli melkoisesti joten otin ja pysähdyin suojatien eteen. Mitä tekee ukko? Ei jumaliste tee elettäkään ylittääkseen kadun. Tuijottaa vain. Jos olisin tupakkamiehiä olisin ehtinyt siinä odotellessa kääriä sätkän. Autojono takanani odottaa kärsivällisesti. Lopulta tulin siihen tulokseen että ei se kertakaikkiaan tule suojatielle. Pistin tallan tiskiin ja jatkoin matkaa. Saman tekivät kaikki takanani olevat autot. Katsoessani peiliin näin ukon köpöttävän kadun yli sen jälkeen kun viimeinenkin auto oli ohittanut paikan. Saatanan äijä!  Tuollaisten takia sitä välillä ajattelee että onko mitään järkeä ottaa jalankulkijoita huomioon ja olla heille kohtelias. |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Ke Elo 26, 2009 10:02 pm | |
| Vuosikymmeniä olen ihmetellyt sitä kotikaupunkisi liikennettä Ramo, ei se kirjoittelu ehkä täysin aiheetonta ole. Jalankulkijana enkä ennen pyöräilijänäkään ehdottomasti missään luota autoilijoihin vaan itse autoilevana ihmisenä arvioin aina ajajat riippumatta onko suojatie vai ei. Niin kauan kun on autoilijoita jotka eivät osaa ajokäytöksellään näyttää että aikovat pysähtyä suojatielle pyrkivät huomioonottaen, eivät nämäkään saa luottaa autoilijoihin koska se voi olla kohtalokasta luottamista.
Jo 80-luvulla ihmettelin miten ruuhka-aikana kotikaupungissasi oikealta Pohjolankadulle tulevat koskaan pääsisivät sinne kun kenelläkään ei näyttänyt olevan pienintäkään halua olla avuksi pysäyttämällä liikenteen edes hetkeksi päästääkseen edes puolenkymmentä autoa sivukaduilta sinne. Liikennevaloja säätelemässä ei todellakaan ollut ja liekö vieläkään, en muista. Epäilen että sitä armahtavaisuutta ei juuri löydy vaan kaikki pitävät kiinni oikeuksistaan ja sinänsä liikennesääntöjähän on noudatettava joten oikein on.
Viimeisen 10 vuoden aikana olen kokenut merkittäviä muutoksia göteborgilaisessa ruuhkaliikenteessä. Iät kaiket täällä on osattu "vetoketjuprinsiippi" mutta nyt kun välimatkatkin jo pidetään jokseenkin kunniassa on alettu kohteliaisuutta kehittämään eteenpäin autoilijoiden itsensä toimesta nähdäkseni. Ajan etuoikeutettua tietä lähes kokomatkan työhöni ja kaikilla on kiire joten ajamme reippaasti. Kun olemme jo kaupungissa niin siinä on oikealla pienehkö omakotitaloalue jolta tulevilla on väistämisvelvollisuus. Siltikään siinä ei koskaan ole jonoa koska päästämme odottavan auton väliimme, vauhtimme kun on jo ennestään ruuhkan takia hidas joten "mitäs se yksi auto lisää edessä haittaa." No ei siinä vielä mitään mutta parin kolmen viimevuoden aikana olemme jo samassa risteyksessä alkaneet päästää tien yli samallavasemmaltatien yli tulevia autojakin etuoikeutetulle tiellemme jos pysähdymme jo omakotilaisten takia. Siellä on tehdasalue ja usein ne ovat kuorma-autoja. Ainoankaan en ole koskaan kuullut painelevan äänitorvia vaikka emme oikeastaan noudata liikennesääntöjä, olemme vain kohteliaita ja kaikki tietävät mistä on kysymys. Tarpeen vaatiessa teemme ikäänkuin itse liikennevalot siihen risteykseen.
Se yhteispeli liikenteessä olisi se tärkeä muutkin huomioiden. Kaikki me olemme toisinaan stressissä ja ajamme silloin huonosti. Omalla käytöksellä voi toki vaikuttaa sielläkin. |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Ke Elo 26, 2009 10:10 pm | |
| Nykyisin toki liikennevaloja on tämäkin kaupunki täynnä ja liikennejärjestelyt muutenkin paljon parantuneet entisistä ajoista. Pohjolankadulla taitaa olla kahdet valot. Muistan kun itse kävin autokoulua täällä. Silloin koko kaupungissa oli vain kolmet valot .  |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Ma Syys 07, 2009 8:45 pm | |
| Tuli mieleen kertoa itsestäni autoilijana. Kuuleman mukaan suomalaiset pitävät itseään keskimääräistä parempana autonkuljettajana. Siis jokainen yksilönä jos asiaa suoraan kysytään. Kaikki muut ovatkin sitten törppöjä. Minä olen aina pitänyt itseäni korkeintaan keskivertona autoilijan taidoiltani, en aina ihan sitäkään. Jotkut liikenne tilanteet ovat minulle helpompia kuin toiset. Yksi vahvuus minulla on mielestäni autoilijana on. Pääsääntöisesti uskon tunnistavani omat heikkouteni ja vahvuuteni. Tämä on onnistuneen autoilun alku. Olen surkea ohittaja. En uskalla ohittaa jos näkyvyyttä ei ole. Muut autoilijat näyttävät menevän ohi aina jos vain saavat minut kiinni. Riippumatta siitä onko mutka vai suora. Minulla tuon suoran on oltava melko pitkä ennenkuin lähden. Sitten kun lähden ohitus kyllä tapahtuu. Heikkoa ohitustaitoani osaan kompensoida sillä että en juutu ajamaan edellä olevan perseessä kiinni. Tällä tavalla jätän muille takaa tuleville mahdollisuuden ohittaa turvallisesti. Myös pimeä, räntäsade tai muuten vaikea keli tuottaa minulle vaikeuksia. Ei se muuten tuottaisi mutta en uskalla ajaa sata kilometriä tunnissa jos sataa räntää vaakasuoraan enkä näe mitään. Muihin tämä ei tunnu vaikuttavan. Sen lisäksi olen vähän heikko ajamaan taskuparkkiin takaperin. Varsinkin jos takana on kilometrin autojono. Näen itsessäni myös vahvuuksia. Yksi parhaista puolistani on liikennesilmä, liikenteen kokonaisvaltainen seuraaminen kauas eteenpäin ja tilanteiden ennakointi. Erittäin harvoin joudun tekemään äkkijarrutuksia. Myös oikean tilannenopeuden käyttäminen on yksi vahvuuksistani. Minulle ei usein satu liikenteessä yllätyksiä. Sitä huonoa keliäkään en pelkää ollenkaan elleivät kaaharit siellä kiilaile. Yksi suurimmista vahvuuksistani on maltti. Minä en liikenteessä provosoidu koskaan enkä mistään. Yritän vain päästä sujuvasti eteenpäin. Kiilaajat, törkeät ohittelijat yms eivät aiheuta minulle yhtään verenpaineen nousua. En piittaa heistä vaan yritän vain itse päästä turvallisesti perille. En koskaan ajele liikenteessä otsasuonet pullottaen. Niin ja itse pidän itseäni hyvänä vilkun käyttäjänä. Millaisia autoiljoita te muut uskotte olevanne. Uskosta kai tässä pitkälti on kysymys. Voi olla että jos kysyisin tuttaviltani omista kuljettajan taidoistani saisin vain vältteleviä vastauksia.  |
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Su Marras 15, 2009 5:19 pm | |
| Liikennekulttuuri on erilaista eri maissa, eri kaupungeissa ja eri puolilla maata. Kaikkein hulluimpia liikennekulttuureja olen tavannut Ateenassa ja Aasian suurissa kaupungeissa. Henkensä siellä liikkuessaan vaarantaa, jos yrittää soveltaa samoja ajotapoja kuin noissa paikoissa harrastetaan. En ole ajanut Espanjassa, mutta olisi kiintoisaa tietää, minkälaisia kokemuksia faarilla on. Naapurimaan pääkaupungissa Pariisissa olen kyllä ajanut ja liikenne sujui autojen määrään nähden oikein hyvin. Samoin Saksassa on helppo ajaa. Ruotsisa oli ennen muinoin paljon parempi liikennekulttuuri kuin Suomessa ja sitä se saattaa olla vieläkin.
Meidän naapurimaamme Viron pääkaupungissa Tallinnassa oli vielä kymmenkunta vuotta sitten minusta hyvin hankala ajaa, mutta nykyisin liikenne sujuu samaan tapaan kuin Helsingissäkin. Siellä kaupungeissa ajotavat ovat siistiytyneet huomattavasti, mutta maanteillä sitten ajetaan kuin mielipuolet. Auto toisen auton ahterissa kiinni ajetaan kovaa vauhtia ja uudet voimakkaat autot tekevät riskiohituksia tuon tuostakin. Joskus hitaammillakin autoilla lähdetään näkyvyyden peittävissä mutkissa ohi ja luotetaan hyvään onneen tai mahdollisen vastaantulijan nopeisiin reflekseihin.
Yleistäähän ei toki voi; erilaisia ajajia on joka maassa, mutta tiettyjä huomioita voi tehdä. Osa Helsingin bussi- ja taksikuskeista on täysiä bandiitteja. Ajoin tänään 100 km tunnissa nopeusrajoituksen mukaan moottoritiellä Helsingissä. Liittymästä varoituskolmion takaa HKL:n bussi tunki ajamalleni kaistalleni väkisin, vaikka olin jo puolittain ohittanut bussin. Minun oli pakko siirtyä keskikaistalle välttääkseni kolarin ja takaa tuleva auto joutui tekemään miltei paniikkijarrutuksen. Busseilla on etuajo-oikeus tulla tielle bussipysäkiltä, mutta moni bussikuski olettaa, että heidän oikeutensa ulottuu kaikkialle kaistanvaihtotilanteissa. Monet taksisuharit työntävät nokkansa myös väkisin eteen etuajo-oikeutetuille teille ja vaihtavat kaistoja miten sattuu. Ymmärrän, että ammattiautoilijoilla on kiire, mutta silti heidänkin tulisi noudattaa liikennesääntöjä.
Moni suomalainen mies muuttuu auton ratissa uhoavaksi puberteetti-ikäiseksi idiootiksi ja sankari pyrkii näyttämään kaikin tavoin liikenteessä kuinka kova mies hän on. Torvet soivat ja kansainväliset käsimerkit sinkoilevat ja kolarin sattuessa riidellään ja syytellään vastapuolta ja kun poliisi saapuu paikalle, vellit menevät housuihin ja avuton mammanpoika paljastuu. Minun vaatimaton mielipiteeni on, että naiset ovat miehiä parempia kuljettajia, vaikka heitä aina parjataankin. Tämä näkyy erityisesti onnettomuustilastoissa vaikka otettaisiinkin huomioon liikenteen sukupuolijakauma. |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Su Marras 15, 2009 5:44 pm | |
| Eikö tuo bussien bussipysäkeiltä etuajo-oikeutetusti tielle tuleminen koske vain 70 (ehkä Suomessa 80) km ja sitä alle rajoituksilla? Onhan se tavallaan niin että se liittymiskaistakin on yleensä samanarvoinen kuin se muukin moottoritie ja se kyltti jo liittymiskaistan alkupäässä joten oletko ihan varma että se bussi tuli kolmion takaa? Mutta kyllä sinne tulevien pitäisi jopa siinäkin tilanteessa sovittaa vauhtinsa sen mukaan ettei aiheuta vaaratilanteita muille. Itseasiassa koskaan ei kannata pitää edes oikeuksistaan kiinni jos siinä vaarantaa kolarin. Olipa hienoa että sillä äkkijarruttajalla oli hyvät jarrut ja säilyit vahingoittumattomana Urpo. Aina tuollaiset läheltäpititilanteet jotenkin sävähdyttää. |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Su Marras 15, 2009 5:46 pm | |
| | Urpo kirjoitti: |
Busseilla on etuajo-oikeus tulla tielle bussipysäkiltä, mutta moni bussikuski olettaa, että heidän oikeutensa ulottuu kaikkialle kaistanvaihtotilanteissa. |
Suomen liikenteessähän tämä etuajo-oikeus busseilla on vain siinä tapauksessa että alueen nopeusrajoitus on 60km/h tai sitä pienempi. |
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Su Marras 15, 2009 6:16 pm | |
| Näinhän se ja kyseessä ei ollut suinkaan bussipysäkki vaan moottoritien liittymä ja nuo liittymät on ainakin täällä kaikki merkitty myös varoituskolmioin. Tuo liittymä oli merkitty myös varoituskolmiolla, vaikka liittymästä moottoritielle tulevalla onkin aina väistämisvelvollisuus. Törkeätä oli se, että tuosta liittymästä bussikuski survoi väkisin suoraan liittymiskaistan yli varsinaiselle ajokaistalle ja kiilasi ajamani auton keskikaistalle. |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri Su Marras 15, 2009 7:06 pm | |
| On teillä sitten eri säännöt tuossa ja sellaiset ne oli täälläkin alunperin, ehkä joku 10 vuotta sitten se muuttui sellaiseksi että sitä kolmiota ei yleensä ole. Tuo liittymiskaista on silloin samanarvoinen kuin se moottoritiekin ja jo liittymiskaistan alkupäässä on moottoritien merkki. Vain jos se kolmio on, on niillä sieltä tulevilla väistämisvelvollisuus. Tuota kaistaa jopa nimitetään kiihdytyskaistaksi koska tarkoitus on ehtiä saada kunnon vauhti jo ennen muuhun liikenteeseen liittymistä.
Nykyisenä yleisenä tapana täällä on tosiaan se että se moottoritiellä ajava siirtyy väliaikaisesti vasemmalle kaistalle että tulisi sopiva luukku sille tulijalle eikä kenenkään tarvitsisi jarrutella.
Tässä se ruotsalainen liikennesääntö:
Anslutningen är en del av motorvägen har i regel en accelerationssträcka på cirka 400 meter - i annat fall gäller väjningsplikt vilket då anges med vägmärket väjningsplikt.
Det spärrområde som finns får inte överskridas. Anpassa din fart till den övriga trafiken och kör ut så fort som möjligt. |
|
 | |
| | Liikenne, ajoneuvot ja liikennekulttuuri | |
|