|
|
| Kirjoittaja | Viesti |
|---|
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Sikainfluenssa Pe Elo 14, 2009 3:45 pm | |
| Elämme jotenkin hulluja aikoja. Maailmalla leviää hysteerisiä juttuja milloin mistäkin. On ollut ebolavirukset, lintuinfluenssat, aidsit ja ties mitkä. Joskus ei saanut syödä maksalaatikkoa. Kuoleman piti olla varma. Viimeisin hysterian lietsomiseen sopiva tauti on ollut sikainfluenssa. Erityisesti suomalaiset viranomaisista lähtien ovat aina olleet innokkaita hyppimään seinille milloin mistäkin syystä. Teeveessä jaetaan selvitymisohjeita ihan kuin vähintään ydinsota olisi tulossa. Terveelle ihmiselle ainakin täällä länsimaissa ei sikaflunssa tunnu olevan mitenkään erityisen vakava tauti. Toki siihen on ihmisiä kuollut ja tulee kuolemaankin, mutta yleensä he ovat jo ennestään heikkoja jonkin muun sairauden tai esim. korkean iän takia. Tässä ketjussa voimme kertoa omia kokemuksiamme jos se flunssa vaikka sattuu johonkin periferialaiseen iskemään. Minä olen siltä toistaiseksi välttynyt. Lääkärit ovat jossain muuten jo kieltäytyneet kirjoittamasta sairasloma todistuksia koska muuten ei aikaa tahdo jäädä ollenkaan varsinaiseen työhön eli sairaiden hoitoon. Luin lehdestä myös uutisen joka tragikoomisuudessaan sai minun naamalleni aika leveän hyvyn. Ehkäpä osaan sitten poimia asioista parhaiten niiden koomiset puolet. Nimittäin jokin firma oli ilmoittanut jalomielisyydessään että se myöntää työntekijöilleen oikeuden sairastaa sikainfluenssaa seitsemän vuorokautta ilman lääkärintodistusta.  Minulle tuli heti mieleen että kuinka ihminen tietää sairastavansa juuri sikainfluenssaa ellei mene lääkäriin ja lääkäri sitä hänelle siellä kerro. Sitten kun kerran on mennyt lääkäriin kai se todistuskin siellä samoilla lämpimillä kirjoitetaan. |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Pe Elo 14, 2009 5:36 pm | |
| Hesarin palstoilla joitain viikkoja sitten keskusteltiin siitä että koska Suomessa vaaditaan jo ensimmäiseltä päivältä lääkärintodistus niin influenssan ollessa pahimmillaan eivät lääkärit ehdi ottaa kaikkia vastaan. Toisaalta taas työnantajalle ei ole hyväksi jos sairas jää töihin aivastelemaan ja tartuttamaan muita. Monelle pienelle työnantajalle tulee olemaan kova pala jos puolet henkilöstöstä makaa kotona flunssassa ja työt eivät tule tehdyksi mutta sairauspalkka on maksettava. Potilaan on kyllä vaikea tietää onko se juuri sikainfluenssa mihin on sairastunut. Ruotsissa saa jo ennestäänkin olla sairauden takia pois töistä viikon ilman lääkärintodistusta, mutta ensimmäiseltä päivältä ei saa mitään korvausta. Aamulla kertoivat radiossa että viranomaiset ovat huolissaan siitä etteivät tärkeät kunnalliset ja valtiolliset firmat ole varautuneet tarpeeksi siihen että välttämättömimmät toiminnot säilyvät vaikka paikalla oleva henkilöstö olisi minimaalinen. Mainittiin Vattenfall esimerkiksi. Ruotsi on tilannut 18 miljoonaa rokotetta, jokaiselle kaksi. Joku ylilääkäri tykkäsi että se on tuhlausta mutta terveysministeriö oli sitä mieltä ettei se ole lainkaan turhaa. Kukaan ei tiedä. Työpaikallani kesän ollut viransijaistyttö kertoi että se Ranskassa pari viikkoa sitten sikainfluenssaan kuollut 47-vuotias mies oli hänen hyvän ystävänsä isä. Terve kuin pukki ennen sitä. Tosin eihän sitä koskaan tiedä mitä piileviä sairauksia ihmisillä on, mutta siltikin, näennäisesti vahva ja terve oli. Tietenkin kerromme tässä ketjussa kokemuksistamme jos tuohon sairastumme....... ja jos meistä on enää kertojaksi. Miten niin hysterian lietsomista  ?  Urpohan jo alkukesästä uhosi samaan tyyliin kuin sinä nyt Ramo, missä lieneekään se ketju. Tässähän herää lähes pieni epäilys siitä että olisiko kysymyksessä joku polleiden poikien uhottelu pelotellakseen pöpöt pois mielestä  . Ei se lintuinfluenssasta spekulointikaan mielestäni turhaan mennyt. Päästiin helpolla kun se ei muteerannut, mutta toisinkin olisi voinut käydä ja siinä mielessä kaikenlainen info oli asiallista. |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | |
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Pe Elo 14, 2009 9:00 pm | |
| No voi voi tuppipartnerini, eihän sitä infoa voi koskaan olla liikaa. Tieto on aina ollut luuloa parempi. Tosin turha pelko voi aiheuttaa elinikäisiä traumoja jos esimerkiksi vanhemmat pelkäävät niin että se tarttuu lapsiin. Olet kyllä oikeassakin siinä mielessä Ramo. Liikenteessä kuolee aina liian paljon ihmisiä ja vammaantuneista ei taideta pitää edes lukua. Avataan liikennekulttuuristakin ketju Ramo. Yritän etsiä sopivan paikan. Hienoa että olet "på hugget" (olisikohan suomeksi jotain "iskupäällä") sen kun jatketaan!  |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Pe Elo 14, 2009 9:26 pm | |
| | Sadeca kirjoitti: | | No voi voi tuppipartnerini, eihän sitä infoa voi koskaan olla liikaa. |
Kyllä sitä voi. Sillä valtavalla infon määrällä kun tehdään helposti kärpäsestä härkänen. Info pitäisi aina olla suhteessa tilanteen vakavuuteen.  |
|
 | |
Alma

Viestien lukumäärä: 2865 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Suomi
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Pe Elo 14, 2009 10:46 pm | |
| En ole havainnut varsinaista hysteriaa sikainfluenssan suhteen. Tiedottamista kylläkin, mikä ei ole ollenkaan pahasta, kun kaikki ihmiset eivät niin kovin hygieniasta välitä tai siitäkään pärskivätkö toisia päin. Normaalihygienian on kerrottu ehkäisevän tautia riittävän tehokkaasti, joten ei se kyllä ihan hysteriaksi vielä ole mennyt. Käsipesu ja varovaisuus eritteiden kanssa riittää. Epidemiaa on ennustettu vasta syksylle, joten se on vielä edessä.
Terveysasemilla, neuvoloissa ym. paikoissa joissa käy muutenkin sairaita tai riskiryhmiin kuuluvia, ei kätellä enää. Seinillä on tuosta muistutukset. Se on mielestäni ihan hyvä asia tässä tilanteessa, vaikkei tunnukaan luonnolliselta kanssakäymiseltä.
Tiedottamisessa olisi kuitenkin hyvä muistaa painottaa sitä, etteivät kaikki flunssaoireet tarkoita H1N1-tartuntaa.. se tavallinen flunssa- aaltokin kun kuuluu alkavaan syksyyn. |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Su Elo 23, 2009 6:05 pm | |
| Maanmainio alivaltiosihteeri käsitteli tänään sikainfluenssaa. Kuulemma sikainfluenssa muttuu vaarallisemmaksi. Maailmalla liikkuu siitä jo erilaisia kehittyneempiä muunnoksia . Yksi on nimeltään sika-nautainfluenssa. Eräitä sen oireita ovat kuulemma hillitön himo syödä raakaa sika-nautalihaa paljain käsin suoraan purkista.  Asiantuntijaa haastatellut toimittaja totesi että tuollainen tautihan on ollut hänen koirallaan jo vuosia. |
|
 | |
Tauno Taunola

Viestien lukumäärä: 1036 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Norrköping Rootsi
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Ma Syys 14, 2009 1:08 am | |
| En tiedä mikä influensa on meneillään mutta täällä se kuitenkin on. Tytöt on olleet kuumeessa jo viikon, itsellä on eilisestä lähtien ollut päänsärkyä ja hyvin räkäinen olo. Asetyylisalisyylihappo vaikuttaa kuitenkin tehoavan. |
|
 | |
Sadeca

Viestien lukumäärä: 2107 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Ruotsi
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Ti Syys 15, 2009 11:12 pm | |
| Sain tänään kirjeen Sahlgrenskan sairaalasta missä minut oli laitettu priorisoituun ryhmään saamaan "sikarokotuksen" ensimmäisten joukossa. Käskettiin käymään sen kanssa terveyskeskuksessa. Monet työpaikan puolesta tarjotut rokotukset olen hypännyt yli ja olen mieluummin varovainen difterin, hepatiitin ja tuberkuloosin suhteen, mutta tämän taidan ottaa vastaan. |
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Ke Syys 16, 2009 9:44 am | |
| | Sadeca kirjoitti: | | Sain tänään kirjeen Sahlgrenskan sairaalasta missä minut oli laitettu priorisoituun ryhmään saamaan "sikarokotuksen" ensimmäisten joukossa. Käskettiin käymään sen kanssa terveyskeskuksessa. Monet työpaikan puolesta tarjotut rokotukset olen hypännyt yli ja olen mieluummin varovainen difterin, hepatiitin ja tuberkuloosin suhteen, mutta tämän taidan ottaa vastaan. |
Katso, ettet saa yliannosta tuota rokotetta. Muuten vaarana voi olla, että ryhdyt sikailemaan, porsastelemaan ja karjumaankin. |
|
 | |
Klassmormor

Viestien lukumäärä: 407 Join date: 30.05.2009 Paikkakunta: Åhus, Ruotti
 | Aihe: Sikainfluenssa... La Syys 19, 2009 10:20 am | |
| Kiitos Urpo hyvästä naurusta Sikasi on aivan mahtava. Täällä ollaan säästytty vielä pahemmilta flunssilta mutta koputan puuta kuitenkin. Mitään rokotuksia en kyllä mene ottamaan, jos flunssaan kuolee niin se on sitten kohtaloni. Koskaan ei tiedä milloin on viimeinen päivä. En aio olla mitenkään varovaisempi kuin muulloinkaan. Mielestäni on asiasta höyrytty jo ihan liikaa.  |
|
 | |
Alma

Viestien lukumäärä: 2865 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Suomi
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa La Syys 19, 2009 12:39 pm | |
| Meillä meni flunssat kuumeettomana, tosin minulla on vielä hieman tukkoisuutta. Suomessa on nyt lailla vahvistettu, että taksien ei tarvitse ottaa sikainfluenssapotilaita, tai epäiltyjä sellaisia kyytiin. Lehdissä oli juttua, että hengityssuojaimella varustautuneita, Sikainfluenssavastaanotolle meneviä matkustajia voi taksikuski potkia pois kyydistä. Voi ihmettä.. |
|
 | |
Alma

Viestien lukumäärä: 2865 Join date: 29.05.2009 Paikkakunta: Suomi
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Su Syys 20, 2009 8:19 am | |
| Ministeriö: Taksin kuljetettava sikainfluenssapotilaita 20.9.2009 7:20 Katriina Pajari
Helsingin Sanomat
Tapio Vanhatalo
Taksinkuljettajat Raimo Elfving, Sauli Kaplas, Heimo Hämäläinen ja Jan Nyberg odottelivat lauantaina kyytiä Helsingin Elielinaukiolla.
Taksinkuljettajalla ei ole oikeutta kieltäytyä kuljettamasta sikainfluenssapotilasta, katsoo liikenne- ja viestintäministeriö.
"Sikainfluenssa on normaali flunssa, ei yleisvaarallinen tartuntatauti. Se ei missään nimessä ole syy kieltäytyä kyydistä. Taksiautoiluun saatu lupa velvoittaa ajamaan", liikenneministeriön ylijohtaja Juhani Tervala sanoo.
Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että pääkaupungissa on ollut tapauksia, joissa taksit eivät huolineet sikainfluenssapotilaaksi epäiltyjä asiakkaikseen.
Helsingin taksiliikenteestä vastaavan Taksi-Datan mukaan kuljettajilla on oikeus kieltäytyä kyydistä työturvallisuuteen vedoten.
Myös Etelä-Suomen lääninhallituksen ja Suomen Taksiliiton näkemykset ovat ministeriötä lievemmät.
"Jos ahtaasti tulkitaan taksiliikennelakia, niin kuljettaja tosiaan voi kieltäytyä kyydistä sikainfluenssapotilaan kohdalla. Kysymys on enemmänkin moraalinen: voiko sairaan jättää vaille kyytiä?" Etelä-Suomen lääninhallituksen ylitarkastaja Pasi Hautalahti sanoo.
"Taksiliitto ei ole ohjeistusta antanut, mutta sitä pitää nyt varmaan pohtia. Lain tulkinnastahan tässä on kyse. Siitä, vaarantaako tartuntariski kuljettajan työturvallisuuden", pohtii Taksiliiton puheenjohtaja Krister Olsson.
Valtaosa HS:n haastattelemista noin paristakymmenestä kuljettajasta ei pitänyt sikainfluenssapotilaita ongelmana.
Liikenneministeriön ylijohtaja kehottaa ihmisiä kuitenkin tarttumaan toimeen, jos kuljettaja kieltäytyy kyydistä sikaflunssaan vedoten.
"Silloin pitää ottaa auton tunnukset ylös ja ilmoittaa lääninhallitukseen."
Lääninhallitukseen ei ole tullut vielä yhtään valitusta.
Asia on periaatteellisesti erittäin tärkeä, Tervala sanoo. Työturvallisuuslaki koskee muitakin aloja.
"Jos taksit voivat vedota sikainfluenssaan työturvallisuusriskinä, pian koko yhteiskunta on vaarassa pysähtyä", Tervala sanoo.
"Asiakaspalvelusta voisivat kieltäytyä kaupankassat, pankkivirkailijat, bussikuskit, opettajat, sairaanhoitajat.." |
|
 | |
Vieraili Vierailija
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Ti Loka 20, 2009 8:43 pm | |
| Näyttää nyt siltä, että sinne minun luokkaani on pesinyt sikainfluenssa. Viikoittain on noin neljä lasta ollut sairaana. Kaikilla samat oireet. Korkea kuume ja hengitystievaikeuksia. Eikä näytä laantuvan. Eilen oli poissa kuusi ja tänään viisi lapsukaista. En ole oikein uskaltanut ajatella juuri tätä virusta, mutta taitaa se olla totta, kun yhden tytön lääkäri oli todennut tämän ILMEISESTI sairastavan kyseistä tautia. Tässä nyt kirjoittelen huolestuneille vanhemmille viestejä mitä pitää tehdä, kun lapsi sairastuu. Toivottavasti itse olen niin monissa liemissä keitetty, että ei tartu minuun. Sitten, kun opekin sairastuu, niin tämän syksyn arviointitapaamiset sun muut projektit menevät kyllä ihan sekaisin. Niin että tervettä syksyä vaan kaikille. |
|
 | |
Urpo

Viestien lukumäärä: 3175 Join date: 29.05.2009
 | Aihe: Vs: Sikainfluenssa Su Loka 25, 2009 8:34 pm | |
| Toivottavasti sikainfluenssasta ei ole ollut kyse alielinkaan oppilaiden sairaustapauksissa. Suomen Lapissahan sikainfluenssaan on sairastunut jo yli tuhat ihmistä, eikä sitä enää maailmanlopun uutisena pidetä. Vielä vuosi sitten ensimmäinenkin sikainfluenssatapaus olisi räjäyttänyt uutiskynnyksen tuhannen kirkkoveneen päreiksi. Nyt kun taudista on saatu jo luotettavaa tietoa, niin sitä ei paljon tavallista ärhäkkää flunssaa kummempana pidetä ja tavallisesti potilas saa parantua taudista kaikessa rauhassa kotonaan. Tällä tavoin meitä ihmispoloja pelotellaan milloin milläkin nurkan takaa tulevalla tuntemattomalla uhalla. Suomessa flunssaan (flunssan jälkitauteihin) kuolee vuodessa noin tuhat ihmistä. Pahimmassa skenaariossa sikainfluenssaepidemian jälkitauteihin tai potilaan yleisen heikkoudentilan takia(vanhuus, muu sairaus jne.) kuolee 40 ihmistä. Yhdysvalloissa sikainfluenssaa on sairastanut miljoonia ihmisiä ja kuolleita on vain tuhat. Kuolemanpelon takia ainakaan rokotusta ei kannata ottaa. |
|
 | |
|